Kaikki, mitä yrittäjän tulee LinkedInistä tietää
Työelämään keskittynyt LinkedIn on mitä mainioin alusta B2B-puolen myynnille ja markkinoinnille, kunhan siitä opetellaan ottamaan kaikki mahdollinen ilo irti.
Työelämään keskittynyt LinkedIn on mitä mainioin alusta B2B-puolen myynnille ja markkinoinnille, kunhan siitä opetellaan ottamaan kaikki mahdollinen ilo irti.
TuplaTurinoissa joristiin elävästä kuvasta ja sen tärkeydestä. Somessa sisällöstä hurja osa on jo videota ja vauhti kiihtyy – edelleen. Joko sinä olet pelissä mukana?
Tällä kerralla TuplaTurinoissa taitettiin peistä henkilöbrändäyksestä ja henkilöbrändäystrendin elämäntilanteesta. Joko trendi meni ja jos, niin tarvitseeko sitä brändiä enää pakertaa?
Sekä TuplaTurinoissa että Tuplaamon blogeissa on patistettu yrittäjiä markkinoimaan ja ennen kaikkea olemaan läsnä somessa itse. Somessa oleminen ei automaattisesti tarkoita siellä mainostamista – somesta löytyvä yritys on luotettavampi kuin sellainen, jolla ei esimerkiksi ole Facebook-tiliä.
Työllisyyden parantaminen on roikkunut yhteiskunnallisen keskustelun kestoaiheena jo vuosia. Nyt ei kuitenkaan puhuta politiikkaa – TuplaTurinoissa mietittiin, mitä työntekijän palkkaaminen voisi tarkoittaa yrittäjälle.
Tuoreimmat kommentit