Oletko yrittäjä ja mietit markkinointia? Olet perillä!

Torstaina paikallisen päiväaviisin viikkoliitteessä oli juttu tamperelaisista yrittäjistä ja heidän kohtaamastaan kaupanteon esteestä. Heidän yritystensä eteen oli pystytetty rakennusliikkeen toimesta työmaaparakki ja sen ympärille korkea vanerista tehty aita.

Jutun kuvassa yrittäjät seisovat yhdessä rintamassa ja kertovat aikovansa vaatia rakennusyhtiöltä korvauksia menetetystä joulumyynnistä. Kauppaa oli kuulemma joulukuussa tehty kolmanneksen verran vähemmän kuin vuosi sitten.

Tässä kohtaa laskin kahvikupin ja lehden kädestäni ja jäin miettimään.

Yritin katsoa asiaa kyseisten yrittäjien vinkkelistä. Kyllä, suomalaisen tiedotuskulttuurin tietäen, yllättäen oman puodin oven eteen nouseva näköeste on shokki. Kyllä, asiakkaat eivät saa hetkeen pysäköityä aivan puodin ikkunan alle, ja jalankulkijat saattavat kiertää kauempaa.

Tässä kohtaa mietin omaa ja tuttavieni ostokäyttäytymistä. Itselläni oma pieni tonttupartioni oli tehnyt vuoden aikana työtä toivotuista lahjoista; googlasin, mistä halvimmalla saan, ja menin ostamaan. Muutamien kohdalla saatoin tehdä valinnan ostoliikkeessä joko paremmasta versiosta tai siihen ensimmäiseen ostokseen liittyvästä lisätuotteesta.

Suurin osa tutuistani vastasi myös samalla tavalla. Harva tekee ostoksiaan harhaillen pitkin kaupungin katuja ja sopivan näyteikkunan kohdalla kävelee ex tempore sisään.

Jutun syvin juoni on siinä, että kaupan hiljentyminen on suurimmaksi osaksi yrittäjien oma syy.

Perustelenpa miksi. Jos oletamme, että valtaosa kuluttajista käyttäytyy samalla tavalla kuin minä ja ystäväni, verkkosivut, löytyminen Googlesta ja markkinointi, jota olen saanut kotiini tai sähköpostiini ovat avainasemassa.

Googletin nopeasti jutussa esiintyneiden yritysten verkkosivut. Yhdelläkään ei ollut mitään mainintaa liikkeensä näkyvyyttä/löytymistä rajoittavasta työmaakopista. Yksikään ei siis vaivautunut viestimään nettisivuillaan tai sosiaalisen median välineissään sitä, että heille voi olla vaikea löytää.

Jutun kuvassa valtavankokoinen vaneriaita seisoo tyhjänä yhtä itseään ilmaisseen graffitinuoren tekelettä lukuun ottamatta!

Miksi yrittäjät eivät ole neuvotelleet rakennusliikkeen kanssa mainoslakanoiden asettamisesta näille aidoille ja jopa siitä, tulisiko rakennusliike tai remonttia teettävä taloyhtiö mainoslakanoiden kustannuksiin mukaan?

Ostopäätökset tehdään suurimmaksi osaksi jo kotisohvalla, ei enää kadulla. Jos et ole mukana päätöksenteon hetkellä etkä osaa viestiä mahdollisista kulkuvaikeuksista, huonosta tuloksesta on turha syyttää muita.

Vika ei ole siinä, että asiakas ei pääse putiikkiisi. Vika on siinä, että hän on unohtanut sinut, ei löydä tuotteitasi verkosta tai ei tiedä sinusta. Yksi vaneriaita on tässä yhtälössä pikkujuttu.

« | »

Yksinyrittäjäkin voi tehdä mukavan tilin inhimillisellä työmäärällä!

Yrittäjänä sinun pitäisi joko

  1. Tienata paremmin kuin työntekijänä.
  2. Tehdä vähemmän töitä samalla tulotasolla.
  3. Saada päättää vapaasti milloin, missä ja kuinka paljon teet töitä ja silti tulla toimeen mukavasti.

Jos yksikään noista kohdista ei toteudu, yrittäjyyden riskien ottaminen on järjetöntä. Kun hoidat asiat oikein, voit saavuttaa tilanteen, jossa tienaat paremmin, teet vähemmän töitä ja nautit yrittäjän vapaudesta. Tämän koulutuksen ainoa tavoite on viedä sinut sinne.