Tällä kerralla TuplaTurinoissa on vieraana monenmoista palkintoa niittänyt Vincit Oy:n toimitusjohtaja Mikko Kuitunen. Mikon kanssa juteltiin muun muassa 6.10. julkaistavasta Yrittäjyyden myytinmurtajat -kirjasta.
Tällä kerralla TuplaTurinoissa – ensimmäistä kertaa shown historiassa – on mukana studiovieras. Taivas ja helvetti -kirjastakin tuttu yrittäjä Suvi Widgrén pyörittää viittä Vila-vaatemyymälää eri puolilla Suomea.
Tällä kerralla TuplaTurinoissa puidaan sisältömarkkinointia tyypillisten vastalauseiden kautta. “Sisältöä on niin paljon, että kukaan ei huomaa minun kamaani.” “En osaa kirjoittaa.” “En keksi aiheita.”
Tällä kerralla Tuplaturinoissa pureudutaan siihen, miksi loistavatkin markkinointi-ideat jäävät lopulta toteuttamatta. Käymme läpi viisi isointa syytä ja kaikkein suurin niistä viimeisenä. Puhutaan vähän myös someilemattomuudesta.
Valtaosa kampanjoista oli sitä samaa huttua kuin aina ennenkin ryyditettynä väkinäisellä somepuuhastelulla. Nyt haluan kuitenkin nostaa esiin niitä erinomaisia ideoita.
Tällä kerralla TuplaTurinoissa päästään myyntisuppilon rakentamisen viimeiseen vaiheeseen, jossa jo nautitaan tehdyn työn tuloksista. Kehitetään siis uusia tuotteita ja siirretään painopistettä pois uusasiakashankinnasta.
Tuoreimmat kommentit