Oletko yrittäjä ja mietit markkinointia? Olet perillä!

Vaatetus on kantajansa ilmeiden ja olemuksen ohella isoin tekijä, kun vastapuoli arvioi sinua ensimmäistä kertaa. Ensiarvio toisesta voi mennä joskus pahasti pieleen. Ylimielisenoloinen ihminen voi olla mitä miellyttävin tuttavuus hetken tutustumisen jälkeen. Punkkarin sotisopaan pukeutunut ei välttämättä ole raju ja räväkkä, toisin kuin ulkoasusta voisi päätellä. Siitä huolimatta teemme arvion aina silmänräpäyksessä, ja mielikuvaa on vaikea enää muuttaa.

Yrityksen tuote, graafinen ilme ja markkinat määrittävät usein myös henkilöstön ulkoisen olemuksen. Ei välttämättä konkreettisesti, mutta niin, että yritykseen hakeutuu tiettyyn muottiin meneviä työntekijöitä.

Olemme usein keskustelleet Jukan kanssa pukeutumisesta. Perusheterona täytyy heti vetää raja, ei me sillai olla keskusteltu pukeutumisesta, vaan sillai toisella tapaa. You know?

Olemme pohtineet sitä, minkälaisen mielikuvan luo Oy TuloksenTuplausToimisto Ab ja mitä asiakas kuvittelee näkevänsä tavatessaan meidät ensimmäistä kertaa. Luoko nimi paineet puvun pitämiseen vai rennompaan asuun? Pitääkö näyttää kravattiin kiristetyltä konsultilta vai leppoisammalta auttajalta?

Kävin pohtimaan tätä kysymystä, kun latasin Facebook-markkinointia tekevän yrityksen ilmaisen oppaan. Nettisivuilla ja Facebookissa, logoa, kuvia, päivityksiä ja blogikirjoituksia myöten, olen saanut kuvan energisestä, erilaisesta, vauhdikkaasta ja rajoja rikkovasta markkinointiyhtiöstä.

Kuvat laskettelusta ja vuorenrinteistä sekä blogin vauhdikkaat otsikot nostivat mieleeni kaverit, jotka saapastelevat asiakkaan eteen hupparit hulmuten, trendikkäät laskettelupökät kahisten ja keväthankien rajut aurinkolasirusketusrajat naamassa loistaen.

Valitettavasti tämä perushetero koki karvaan pettymyksen avatessaan poikien ilmaisen oppaan. Kannessa jäykisteli kaveri kravatti tiukalla, harmaa puku kiiltäen, tukka tarkasti kammattuna. Se siitä rohkeasta otteesta. Konsultti, joka on kuoriutunut snoukkaajan sotisovasta oppaan kanteen.

Fiilis oli vähän sama kuin festareilla ison olutmerkin promotytöt olisi vaihdettu keski-ikäisiin kaljamahaisiin miehiin, joilla on jalassaan chinos-insinöörihousut henkseleillä ja jalkineina crocsit tai pomarfinnit.

Mutta mihin me olemme päätyneet?

Välillä on mietitty pukua. Puku kieltämättä tuo tiettyä ryhtiä. Toisina päivinä on keskusteltu, onko pikkutakkikin liikaa. Yleensä olemme kuitenkin päätyneet menemään asiakkaille vaatteet päällä.

Tilanteestahan kaikki taitaa kuitenkin olla kiinni. Joskus puku, joskus rennommin. Pitää vain tietää, miten vastapuolella pukeudutaan. Onko asiakas pukeutunut aina rennosti farkkuihin ja t-paitaan vai asiallisemmin pukuun?

Pääasia lienee kuitenkin se, että kumpikaan ei tunne itseään alipukeutuneeksi tai ylipukeutuneeksi. Tärkeää on tietysti myös se, että itse viihtyy vaatteissaan.

Onko pukeutumisella merkitystä yrityksen ulkoiseen olemukseen? Oletko sinä koskaan pohtinut tätä kysymystä?

« | »

Yksinyrittäjäkin voi tehdä mukavan tilin inhimillisellä työmäärällä!

Yrittäjänä sinun pitäisi joko

  1. Tienata paremmin kuin työntekijänä.
  2. Tehdä vähemmän töitä samalla tulotasolla.
  3. Saada päättää vapaasti milloin, missä ja kuinka paljon teet töitä ja silti tulla toimeen mukavasti.

Jos yksikään noista kohdista ei toteudu, yrittäjyyden riskien ottaminen on järjetöntä. Kun hoidat asiat oikein, voit saavuttaa tilanteen, jossa tienaat paremmin, teet vähemmän töitä ja nautit yrittäjän vapaudesta. Tämän koulutuksen ainoa tavoite on viedä sinut sinne.