Matkustin hiljattain taksilla Barcelonassa. Kuljettajana oli hieman vanhempi espanjalainen mies. Lentokentän taksitolpalla hän nosti matkalaukkuni autoon, ja lähdimme ajamaan kohti keskustaa.
Olen pari vuotta harrastellut espanjaa kansalaisopistossa, joten osasin oppikirjamaisesti tervehtiä kuljettajaa espanjaksi, osasin sanoa hänelle espanjaksi kadun nimen ja jopa numeronkin, kertoa olevani Suomesta ja hieman rupatella säästä.
Kuljettaja oli silminnähden iloinen siitä, että turisti osasi todennäköisesti paremmin espanjaa kuin hän itse englantia, ja hän innostui. Hän höpötteli kaikenlaista, ja ymmärsin vain yksittäisiä sanoja, kuten jalkapallo, taskuvarkaat, pääkatu ja ranta.
Istuin takapenkillä ymmärtämättä edes kolmasosaa hänen yksinpuhelustaan, mutta silti hymyilin, hoin “si, señor” ja paria muuta alkeiskurssin opettamaa fraasia ja huidoin ihan yhtä paljon käsilläni kuin hänkin. Kun pääsimme perille, toivotti hän minulle hyvää lomaa.
Jäin miettimään tilannetta myöhemmin. Edellisen kerran oltuani Barcelonassa ja puhuttuani ainoastaan englantia, ensimmäinen mahdollinen taksikuski huijasi minulta melkein kaksinkertaisen hinnan. Nyt ei käynyt niin. Sattumaa? Ehkäpä.
Olin kuitenkin ylpeä siitä, että olin uskaltanut kokeilla espanjantaitojani aidossa ympäristössä. Lisäksi ymmärsin, että minulla ja taksikuskilla oli keskenämme viestintätilanne.
Hän puhui, minä yritin puhua, ja me kumpikin huidoimme käsillämme. Se toimi!
Pois lukien katuosoitteen antamista keskustelun sisältö ei ollut olennainen. Silti kyseinen tilanne antoi minulle mukavan buustin lomallani uskaltaa käyttää alkeistason espanjantaitoani.
En todellakaan väitä, että vieraalla kielellä puhuminen olisi helppoa.
Mutta jos ei koskaan puhu, ei sitä voi koskaan oppiakaan.
Suomen koulujärjestelmä tarjoaa kiistatta hyvin laadukasta kieltenopetusta, mutta suurin yksittäinen tavoite on kuitenkin yhä saada oppilaat kirjoittamaan laudatureita ylioppilaskokeista.
Kielioppi on tärkeä osa kielten opiskelua, mutta vähintään yhtä suuren painoarvon asettaisin keskustelutaitoihin aidoissa kielenkäyttötilanteissa. Siinä ei yleensä pieni artikkelivirhe tai väärin taivutettu verbi ole katastrofi. Olennaisia sen sijaan ovat uskallus, kohdekulttuurin tuntemus sekä olennaisten sanojen ja fraasien osaaminen.
Espanjalaisella terassilla ei auta, että hallitset subjunktiivin.
Jos puolestaan osaat hymyillä sekä hallitset pari olennaista fraasia, saat tilattua kylmän oluen, kysyttyä missä vessa on sekä pyydettyä laskun. Lopuksi osaat myös kiittää. Ja taas sinulla on ollut onnistunut viestintätilanne!