Maalaiskaupungissa* on kaksi bussiyhtiötä. Toinen näyttää kituvalta, toinen kukoistaa. Miksi?
Molemmat yhtiöt ovat perinteikkäitä toimijoita. Molemmat hoitavat sekä linjoja, koulukyytejä että tilausajoja. Toisen bussit ovat kaikki eri väriä ja kotoisin 1980- tai 1990-luvulta. Toinen käyttää uusia autoja, jotka ovat kaikki yhtiön väreissä.
Sama ala, sama alue, samat asiakkaat, samat mahdollisuudet. Miksi toisen autoissa haisee hiki, tupakka ja oksennus, kun toisen busseissa tuoksuu laventeli? Miksi toisen nettisivuilta voi tilata bussin ja toinen löytyy vain Yritystelestä?
Syy on yksinkertainen.
Toisella on visio, toisella ei.
Toinen haluaa kehittyä, kasvaa, olla arvostettu, olla markkinajohtaja. Toinen ei. Jos yrityksellä ei ole visiota, se voi kyllä vallan hyvin pysyä pystyssä. Se ei kuitenkaan koskaan koe merkittävää kasvua, eikä siitä koskaan tule merkittävää.
Jos tarvetta suurille investoinneille ei ole, kukaan ei välttämättä edes huomaa, että visio puuttuu. Mutta jos logokyltti peltihallin seinässä pudottelee ruosteista vettä asiakkaan olkapäälle, asiakas saattaa kääntyä kannoillaan ja viedä rahansa kilpailijalle.
Asiakas ei tietenkään ajattele, että tämä on eilispäivän firma toissapäivän kuorissa. Hänelle vain tulee tunne, että näiden kanssa en halua olla tekemisissä.
Vika ei ole siinä, että toisessa yhtiössä olisi huonompia ihmisiä töissä. Vika on siinä, että näille ihmisille ei ole kerrottu, mihin heidän pitäisi pyrkiä. Sen puutteessa he vain raahautuvat töihin ja toivovat, että bussi jaksaa tänään varikolle asti.
Viisas sanonta sanoo, että määränpää ei ole tärkeintä, vaan matka sinne. Mutta ilman visiota matka ei koskaan edes ala.
*) Maalaiskaupunki on kieltämättä kevyesti ristiriitainen ilmaus. Käytän sitä silti, koska se kertoo meille suomalaisille paljon.