Oletko yrittäjä ja mietit markkinointia? Olet perillä!

Jokainen yrittäjä haaveilee tekevänsä joskus viraalihitin, joka saa nettisivujen palvelimen huutamaan hoosiannaa ja kauppahanojen avautuvan lopullisesti. Harva meistä kuitenkaan siinä onnistuu, vaikka kuinka yrittää. Usein ne tulevat vähän pyytämättä ja yllättäen.

Tamperelainen yrittäjä onnistui väsäämään maailmanlaajuisen YouTube-hitin vähän vahingossa.

Aamulehden julkaisema juttu ei valota ihan täysin taustoja, joten joudun arvailemaan hiukan. Se ei kerro, onko kanava rakennettu ihan vain omaksi huviksi, vai onko tarkoituksena ollut kokeilla YouTubea markkinointikanavana.

Teen olettaman, että kanava on perustettu omaksi huviksi, mutta että haittaakaan ei olisi, jos se toisi jotain yritykselle. Katselen asiaa siis siitä näkökulmasta, miten tämän olisi voinut hyödyntää yrityksen markkinoinnissa.

No, tämä kaveri siis teki videon, jossa työntää hydrauliprässiin erilaisia asioita. Tällä kertaa hän testasi myyttiä, voiko paperia taittaa enemmän kuin seitsemän kertaa. Hydrauliprässillä se tietysti onnistui melkein, tosin paperi ”räjähti” toisenlaiseen olomuotoon ja hitti oli melkein valmis.

Reddit-niminen palvelu jakoi kyseisen videon ja katselukerrat suorastaan räjähtivät käsiin. Viisi miljoonaa katselukertaa tärähti muutamassa päivässä. Kirjoitushetkellä video on pyöräytetty jo 7,2 miljoonaa kertaa. Lisäksi pätkästä on tehty juttuja myös kansainvälisiin medioihin.

Kun näin videon ensikerran, katsoin heti minkä yrityksen kanava on. Mitään tietoa ei luonnollisesti löytynyt. Eikä googlettaminenkaan tuonut mitään tulosta. Vasta Aamulehden jutun ilmestyttyä löytyi tekijä ja yritys.

Parilla pienellä asialla tästäkin 7 miljoonasta katsojasta, olisi otettu iso ilo irti.

Kun julkaiset videon YouTubessa, aloita aina sisältölaatikon teksti omalla nettisivusi osoitteella tai kyseisen aihepiirin sivulle ohjaavalla linkillä. Kirjoita myös hyvä sisältökuvaus aiheesta. Tekstin pitää tietysti olla myyvä, koska tämä teksti myös näkyy googlen haussa. Muista myös täyttää avainsanalaatikko aihetta kuvaavilla sanoilla.

Ohjaaminen omille nettisivuille on tärkeää paristakin syystä. Saat sivustollesi liikennettä, jossa voit jatkomyydä palveluitasi, koska sinähän olet virittänyt liidimagneetit valmiiksi. Toinen syy on tietysti uudelleenkohdistuspikselin tiputtaminen asiakkaasi sivulle. Näin voit kohdentaa markkinointiasi ko. kohderyhmälle.

Nettisivut ja varsinkin niiden kapasiteetti saattaa tällaisen liikennemäärän kohdalla toki loppua kesken. Harvan yrityksen palvelintila nimittäin kestäisi suorilta viittä tai seitsemää miljoonaa kävijää. Useimmille yrityksille ison palvelupaketin ostaminen ei tietenkään ole järkevää, mutta silti jonkinlainen varautuminen myös kävijäpiikkeihin olisi järkevää. Varmistu vähintäänkin siitä, että jos miljoonayleisö sivuillesi pätkähtää, saat webhotellifirmaltasi nopeasti apua.

Keskustelimme palvelintilan valinnasta aiemmin mm. TuplaTurinoissa.

Toinen vaihtoehto liikenteen kohteelle on tietysti some. Liikenteen voi ajaa esimerkiksi yrityksen Facebook-sivulle tai vaikka Twitter-tilille. Pääasia, että yrität kerätä mahdollisimman usean videon katsoneen kontaktin jollakin tavalla. Some ei toki ole yhtä tehokasta kuin saadut yhteystiedot tai tiputettu pikseli, mutta parempi sekin kuin ei mitään.

Tosin se, että saat kasvatettua hyvällä sisällöllä somekanavien tykkääjämäärää, etkä järjestämällä krääsäarvontoja viikottain, on huomattavasti tehokkaampaa. Todennäköisesti juuri näin tulleet, ovat niitä sitoutuneimpia faneja.

Muista kuitenkin yksi asia. Miljoonia jippoja tärkeämpää on se, että teet rohkeasti sisätlöä, etkä viilaa liikaa. Älä mieti mitä muut ajattelevat, vaan tee. Jostakin saattaa syntyä hitti, useimmista ei.

Vain kokeilemalla päädyt paistattelemaan parrasvaloissa.

Lisää asiaa

« | »
tuplausopas-mockup

Aloita tuplaus tästä!

Tuplausoppaasta saat eväät, joilla tehostat markkinointiasi nopeasti. Anna vain nimesi ja sähköpostisi, niin opas on sinun.

Tilaus onnistui!

tuplausopas-mockup

Aloita tuplaus tästä!

Tuplausoppaasta saat eväät, joilla tehostat markkinointiasi nopeasti. Anna vain nimesi ja sähköpostisi, niin opas on sinun.

Tilaus onnistui!