Hotellien kilpailu on kovaa. Joka päivä pitäisi petipaikkoja täyttää mahdollisimman paljon, sillä kulut juoksevat – olivat sängyt täynnä tai tyhjänä. Jokaisen yöpyjän lompakosta pitäisi saada nyhdettyä euroja mahdollisimman paljon, jotta kassaan jäisi jotain jaettavaa.
Jokaisella hotellilla on etukorttinsa. Sillä saat päivän lehdet, etukuponkeja ravintolaan, kuntosalipääsylipun alennuksella, lippuja sinne, alennuksia tänne.
Yhtä asiaa ei kuitenkaan etukorteilla saa: iltapalaa.
Itse asiassa useimmista hotelleista ei edes rahalla. Miksi näin? Eikös hotellin ravintolassa ole seuraavana aamuna aamupala? Eikö sieltä voisi hakea tarvikkeita? Ei voi.
Saa hotellista toki ruokaa illalla. Lohikeittoa, salaattia, pippuripihviä, ihan kaikkea. Siksi, että tuhansia vuosia sitten munkkiluostareihin tulleet ohikulkijat tahtoivat ruokaa, kunnon ruokaa. Parikymmentä vuotta sitten kaupparatsut ja hotellivieraat tahtoivat ruokaa ja viinaksia, koska bisnestä hoidettiin niin.
Maailma muuttuu. Työkseen matkustavat pitävät nykyään huolta kunnostaan sen sijaan, että istuisivat kaljamukin ääressä. Illalla syödään kevyemmin, mieluummin liikunnan jälkeen.
Yritän matkoillakin pitää huolta ruokarytmistä. Onnistuneen työpäivän jälkeen silmissäni siintää kevyt liikunta ja pieni iltapala. Harvoin jätän päivän ruokailua iltaan.
Olen useammassa suomalaisessa hotellissa kysynyt kauniisti, onnistuisiko lautasellinen jogurttia, mysliä, hedelmää ja lasi tuoremehua. Siis kaikkea sitä, mitä heillä on kylmiössä seuraavan aamun aamupalaa varten.
Yhdessäkään paikassa ei ole onnistunut.
Tarjoilija ei ole kertaakaan heittänyt minulle törkeää hintaa iltapalalle, jotta välttyisivät sitä väsäämästä. Aina on vedottu siihen, että he eivät saa tai voi mennä aamupalatarvikkeille. Onko hotellien juustosiivut laskettu kuin armeijassa?
Kuluvalla viikolla törmäsin jälleen tiiliseinään. Raskas seitsemän tunnin valmennus takana, ja seuraavaan päivään valmistautuminen oli aloitettava heti hotelliin saavuttua. Puoli kahdeksan aikaan ajattelin ottaa koneen kainaloon ja hipsiä alakerran ravintolaan iltapalalle. Eipä onnistunut. Lohikeittoa, härkäruukkua ja salaattia olisi ollut.
Kone takaisin huoneeseen, takki niskaan ja etsimään lähintä kauppaa. Väsyneenä ja pienen iltapalan nälkäisenä tuollainen suututtaa.
Yrittäjänä ja myyntimiehenä se raivostuttaa. Miksi hotelli antaa rahojen valua kadun toisella puolella olevan yrittäjän taskuun, kun voisi ottaa rahat omaankin kassaan?
Olisin ollut valmis maksamaan iltapalasta ja erikoispalvelusta oikeastaan ihan mitä vaan.
Nyt vastassa oli vain tyly ei. Kato ruokalistaa, ota sieltä.
Kokeilkaa hotellien vetäjät tarjota (=myydä) asiakkaille pientä iltapalaa. Ei sen tarvitse olla aamupalan veroinen show, pienet perustarpeet riittävät. Kokeilu ei maksa mitään. Kokeilkaa vaikka lisämyyntilaskuria, ja huomaatte, miten pienellä sinne kassaan saa paljonkin lisää pätäkkää.
Siinä sivussa urheilevista, pikkunälkäisistä asiakkaista tulee tyytyväisempiä asiakkaita.
« Kesäkahvila Pouta Tampereen Hämeenpuistossa – Tuplaamon Pasi sparrasi asiakaspalveluun | ”Auta armias, mikä show” »
Niin, tämä on se, mikä erottaa suomalaisen palvelukulttuurin melkein mistä tahansa muusta palvelukulttuurista. Suomessa ei kovin usein voi pyytää mitään erityistä. Naapurimaissa, ainakin Venäjällä ja Virossa iltapala olisi luultavimmin onnistunut. Kun asiakas niissä maissa pyytää ja tarjoaa maksua, häntä palvellaan. Suomessa ei. On kauheaa, että palveluasenne on näin puutteellinen.
Suomalaiset ovat vahvasti sääntöjen noudattajakansaa. Jos esimies on sanonut että näin ei tehdä, ylittää se käsky yleensä normaalin maalaisjärjen. Ongelma palvelukulttuurissamme on myös se että meillä ei ole sitä.
Toisen palvelu koetaan jotenkin alentavaksi. Onneksi monissa yrityksissä on herätty tämän kehittämiseen, mutta jos ihmisten asenteet ovat pielessä, laiva kääntyy tuskastuttavan hitaasti.
Hotelli Helka otti tämän blogin takia iltapalan testiin. Kerron tuloksista piakkoin.
Kysymyshän on vain halusta palvella asiakkaita.