Lähes kolmen opiskeluvuoden jälkeen ammattikorkeakouluopiskelijan luulisi tietävän tietojenkäsittelystä jo melko hyvin. Ensimmäisinä vuosina on käyty läpi monia perusteita liiketaloudesta tietoverkkoihin ja 3D-animaatioihin.
Opiskelijoille päntätään yleistietoa aiheesta kuin aiheesta ja vakuutetaan tiimityöskentelyn tärkeyttä. Mutta kun nuorelta vaaditaan opetussuunnitelman mukainen viiden kuukauden harjoittelujakso alaan liittyen, tarjoaa koulu suppeahkosti ohjeita ja taputuksen olalle. ”Anna mennä, hyvin se menee!”
Monelle opiskelijalle tämä harjoittelupaikan löytäminen on varmasti hyvin palkitsevaa ja sopivaa, mutta allekirjoittaneelle asiasta uhkasi muodostua jo pienimuotoinen kauhuelokuva. Mihin voisin hakea? Kuka voisi hyötyä osaamisestani? Osaanko vielä mitään asiaa hyvin? Mitä minä haluaisin harjoittelupaikalta? Jäytävät kysymykset mielessäni aloin pohtimaan tilannetta.
Olimme saaneet tunneilla vain summittaisia neuvoja, millaisista yrityksistä paikkaa voisi kysellä. Melkein joka yritys tarvitsee jossain kohtaa tietoteknistä apua, joten hakuskaala vain suureni entisestään. Osassa harjoittelupaikkailmoituksista vaadittiin pro-osaamista tietyistä ohjelmista tai aiempaa työkokemusta, jota orastavalla digimeedikolla ei tietenkään vielä ole. Projektityöskentely katsottiin useimmissa plussaksi, mutta vastaavatko koulussa kaveriporukalla tehty yhteistyö työelämän raameja?
Suurimmaksi ongelmaksi koin sen, että koulussa oppii monelta osa-alueelta pintapuoliset asiat, mutta perinpohjaiseen syventymiseen ei ole usein aikaa/kursseja. Moni alue tulee tutuksi, mutta sen täydellinen oppiminen edellyttää itseopiskelua muiden kouluprojektien (monen kohdalla myös töiden ja perheen) ja normaalin arjenpyörityksen ohella.
CV:n osaamislista toki laajenee, mutta haluaisihan sitä mieluummin kirjoittaa itsensä parin alueen ammattilaiseksi kuin tusinan perusteiden tuntijaksi.
Tosiasiahan kuitenkin on, että ei kannata muuta kuin ottaa härkää sarvista ja kokeilla onneaan. Osaan monesta asiasta perusteet, ja harjoittelun ydinhän on lähteä syventämään näitä taitoja. Osaan toimia tiimin jäsenenä projekteissa, mutta kokemukseni ovat vielä hieman rajalliset. En tiedä tarkkaan, mitä haluaisin täällä oppia, mutta tarkoitukseni on löytää se kipinä, joka saa työni tuntumaan mielenkiintoiselta ja antoisalta.
Ja kuinka ollakaan, Tuplaamo oli valmis ottamaan minut siipiensä suojaan ja tarjoamaan minulle kipinän sijaan koko tulitikkuaskin. Viimeisten neljän kuukauden aikana olen saanut runsaat eväät työelämään, rutkasti uutta tietoa alaan liittyen, selkeämmän kuvan tulevaisuudestani koulun jälkeen sekä pari hassunhauskaa työkaveria. Kokemukset Tuplaamon harjoittelijana eivät varmasti jää minulle vain pelkäksi merkinnäksi ansioluetteloon, vaan säilyvät hyvässä muistissa vielä pitkälle eteenpäin.
« Asiakas on aina oikeassa, paitsi jos kilpailua ei ole? | Turha kanta-asiakkuus »