Kävimme lauantaina pienellä kauppakierroksella. Huonekaluostokset eivät olleet mielessä, mutta sohvaputkan ohi kulkiessa silmiin osui kerrassaan hehkeä lappu, joka lepäsi keittiönpöydän päällä.
Autokaupassahan näitä näkee jatkuvasti, kun vaihtoauto ei heti lähde ostajan matkaan. Myyjä sujauttaa kulkupelin akkunalle, konepellille tai taustapeiliin roikkumaan tiedotteen omistajan vaihtumisesta.
Näin jokainen tietää, että kyseisen rassin renkaita ei enää kannata potkia.
Autojen ikkunoilla näkyvät laput ovat lähes aina varta vasten suunniteltuja ja painettuja kartonkeja. Toisinaan niissä lukee jopa jotakin hieman myötähäpeää tuottavaa, kuten ”Minut on jo myyty” tai ”Olen jo saanut uuden omistajan”.
Tämä keittiönpöydän päällä levännyt lappu edustaa kuitenkin hieman toisenlaista näkökulmaa, joka tunnetaan myös ”Mitä väliä?” -asenteena. Myyjää ei kiinnosta pätkääkään, mitä viestin näkevä potentiaalinen asiakas miettii. Kunhan ei kolhi.
Lähdetäänpä yksinkertaisimmasta asiasta. Miksi ihmeessä liikkeessä ei ole valmiina vaikkapa kymmenkunta lappua, joissa viesti on edes oikein ja selvästi kirjoitettu? Muutaman kahvipaketin hinnalla noita tulostaisi hyvinkin tarpeeksi.
Tällöin myyjältä säästyisi kynän ja paperin etsimisen vaiva, puhumattakaan viestin sisällön miettimisen tuskasta. Samalla liike välttyisi häpeältä.
Toiseksi, jopa jokainen kotitarvepsykologi tietää, että kun 4-15-vuotias näkee jonkin suoran kiellon, eikä ketään ole sitä valvomassa, hänen on suorastaan pakko toimia komennon vastaisesti.
Teksti ”ÄLÄ kuske” provosoi aikuistakin vähintään pyyhkäisemään pöytää sormella.
Kehotus olla koskematta menisi varmasti paremmin perille vaikkapa näin: ”Annathan olla rauhassa” tai ”Ethän koske”. Kyllähän joku näistäkin provosoituu, mutta varmasti pienempi joukko kuin äläkuskesta.
Kolmanneksi, kyseessä on oivallinen markkinointitilaisuus. Pöydän päällä lepäävä lappu nimittäin herättää huomiota, ja siksi se luetaan. Luultavasti jopa useammin kuin hintalappu tai tuotekuvaus.
Mitä jos lapussa lukisi vaikkapa ”Niin upea pöytä, että mallikappaleetkin viedään käsistä!”, ”Tämä yksilö löysi jo omistajansa, kysy omaasi myyjältä!” tai jotain muuta vastaavaa? Tuollaisen viestin lukenutta ohikulkijaakin saattaisi alkaa jo hieman kiinnostaa, että mikä tämä tällainen pöytä oikein on.
Joka ainoa yrityksesi julkaisema viesti rakentaa mielikuvaa asiakkaasi ja asiakasehdokkaasi päässä. Pienillä teoilla voit vaikuttaa ratkaisevasti siihen, millainen mielikuvasta tulee.
« Vaarallinen budjetti | Uuden yrityksen lentävä lähtö »
Hei Jukka
Hauska tapaus ja sai miettimään että tätä asiaa ei selvästikään ole vähittäiskaupassa ajateltu myynti- tai markkinointimahdollisuutena vaan vain pakollisena ilmoitusvelvollisuutena.
Mutta jos ilmoituksen tosiaan toteuttaisi hieman toisin, kuten ehdotit, niin silloinhan viesti aiheuttaisikin muissa sen tunteen joka parhaiten saa ostajaan vipinää – kateuden. “Miksi minä en ehtinyt varata tuota! Onkohan se ainoa kappale? Jos varastosta löytyy vielä yksi, niin ostan sen heti.”
Jos joku muu on saanut jotain parempaa, ainutlaatuista (vaikka kyseistä pöytää olisi myyty sadoittain), edullisesti tai mitä tahansa, niin se olisi kuulunut minulle, riippumatta siitä olisinko alun perin ollut edes kiinnostunut siitä.
Kun halu on sitten saatu oivalla viestillä synnytettyä, niin sitten vaan ohjataan kiinnostuneet vielä hienomman ja uniikimman pöydän ääreen jolloin ostaja kokee itse asiassa tekevänsäkin paremmat kaupat kuin tuo joka osti tuon ”minkä lie viime vuodelta jäljelle jääneen mallin”.
Pieni viestin muutos siis saisi aikaan sen että kysyntä kasvaisi ja ennen kaikkea sen että kaupasta kävelisi ulos tyytyväinen asiakas.
Kiitos kommentistasi, Maarit. Juuri näin. Iltapäivälehdethän ovat esimerkiksi kääntäneet ei-oon vastaavalla tavalla positiiviseksi asiaksi. Molemmilla taitaa lehtinipun alta paljastua “lööppi”, jossa lukee jotenkin tähän tapaan: “Uutiset käyvät kaupaksi”.
Voisin muuten vielä lisätä kommenttisi ensimmäiseen virkkeeseen, että tätäKÄÄN asiaa ei ole vähittäiskaupassa ajateltu myynti- tai markkinointimahdollisuutena.