Oletko yrittäjä ja mietit markkinointia? Olet perillä!

Näin minä tekisin, jos juuri nyt, vaalikuumeen käännyttyä jyrkkään nousuun, olisin eduskuntavaaliehdokas ja läpimenoon tarvittaisiin rutkasti enemmän ääniä kuin näyttäisi olevan tulossa.

Ensimmäiseksi luultavasti itkisin itseni uneen, sillä tässä vaiheessa oman äänensä kuuluville saaminen on oikeastaan mahdotonta. Kun kaikki muutkin huutavat yhtä aikaa ja samalla vastaanottajat yrittävät kaikin keinoin välttyä kuuntelemasta, tilanne on epätoivoinen.

Jos olisin itsekin epätoivoinen, tekisin itsestäni paljastuksen. Ilmoittaisin suurieleisesti tiedotusvälineille, että kiistän ehdottomasti väitteet, että olisin syyllistynyt johonkin törkeään tekoon. Teon pitäisi olla sellainen, että se ylittäisi uutiskynnyksen.

Kansanedustajaehdokas kiistää: ”En ole naimisissa kahden naisen kanssa.”

Nettisivuilleni, jotka olisivat luonnollisesti jo pullollaan kirjoittamiani artikkeleita omista vaaliteemoistani, kirjoittaisin artikkelin, jossa yksilöisin minua kohtaan esitetyt syytökset ja virheelliset väitteet ja esittäisin vastaansanomattomat todisteet syyttömyydestäni.

Vaikka moni toki tuomitsisi minut pelkän lehtiotsikon perusteella, saisin silti aivan taatusti huomiota sekä rutkasti lisää kävijöitä ja lukijoita nettisivuilleni. Moni etsii ehdokkaansa lopullisesti vasta äänestyskopissa, ja siinä tilanteessa tuttu nimi tuo paljon ääniä.

Lopun elämääni häpeäisin tätä tekoa syvästi.

Jos ymmärtäisin, että seuraavat vaalit ovat jo neljän vuoden päästä, toimisin toisin. Tänä keväänä tekisin täsmälleen sen, minkä budjettini ja omat voimavarani antaisivat myöten.

Käyttäisin ilmaisia kanavia ajatusteni levittämiseen, mutta en liikaa, jotta en suututtaisi ystäviäni. Jakaisin lentolehtisiä ja ohjelmajulistuksia, kirjoittaisin yleisönosastoille, tapaisin ihmisiä kaupungilla. Omaan blogiini rustaisin asiaa joka päivä.

Tätä työtä tehdessäni kuuntelisin tarkalla korvalla, mistä kansa puhuu, mitkä asiat vaikuttavat olevan päällimmäisenä mielessä. Samalla pitäisin silmällä sitä, kuinka hyvin eri asioita painottavat löytävät ehdokkaiden joukosta sen itselleen sopivan.

Etsisin kaikista teemoista kaksi tai kolme, jotka herättävät paljon tunteita ja joiden ajajia löytyi ehdokkaista vähiten. Näitä teemoja ryhtyisin ajamaan jo toukokuussa, vähitellen, seuraavia vaaleja odotellessa.

Tekisin työtäni kirjoittamalla, omassa puolueessani, kansalaisjärjestöissä, urheilukatsomoissa, illanistujaisissa, hiekkalaatikolla. En puhuisi tai kirjoittaisi politiikkaa, vaan ajaisin todellisia muutoksia näihin valitsemiini asioihin.

Kun tammikuu 2015 koittaisi ja muut käynnistelisivät vaalikoneistoaan, minä olisin jo vallannut reviirin itselleni.

Neljän vuoden aikana tekemäni hivuttava työ veisi minut heittämällä Arkadianmäelle.

Näin minä tekisin, jos juuri nyt, vaalikuumeen käännyttyä jyrkkään nousuun, olisin eduskuntavaaliehdokas ja läpimenoon tarvittaisiin rutkasti enemmän ääniä kuin näyttäisi olevan tulossa. Mitä sinä tekisit?

« | »

Yksinyrittäjäkin voi tehdä mukavan tilin inhimillisellä työmäärällä!

Yrittäjänä sinun pitäisi joko

  1. Tienata paremmin kuin työntekijänä.
  2. Tehdä vähemmän töitä samalla tulotasolla.
  3. Saada päättää vapaasti milloin, missä ja kuinka paljon teet töitä ja silti tulla toimeen mukavasti.

Jos yksikään noista kohdista ei toteudu, yrittäjyyden riskien ottaminen on järjetöntä. Kun hoidat asiat oikein, voit saavuttaa tilanteen, jossa tienaat paremmin, teet vähemmän töitä ja nautit yrittäjän vapaudesta. Tämän koulutuksen ainoa tavoite on viedä sinut sinne.