Näin minä tekisin, jos juuri nyt, vaalikuumeen käännyttyä jyrkkään nousuun, olisin eduskuntavaaliehdokas ja läpimenoon tarvittaisiin rutkasti enemmän ääniä kuin näyttäisi olevan tulossa.
Ensimmäiseksi luultavasti itkisin itseni uneen, sillä tässä vaiheessa oman äänensä kuuluville saaminen on oikeastaan mahdotonta. Kun kaikki muutkin huutavat yhtä aikaa ja samalla vastaanottajat yrittävät kaikin keinoin välttyä kuuntelemasta, tilanne on epätoivoinen.
Jos olisin itsekin epätoivoinen, tekisin itsestäni paljastuksen. Ilmoittaisin suurieleisesti tiedotusvälineille, että kiistän ehdottomasti väitteet, että olisin syyllistynyt johonkin törkeään tekoon. Teon pitäisi olla sellainen, että se ylittäisi uutiskynnyksen.
Kansanedustajaehdokas kiistää: ”En ole naimisissa kahden naisen kanssa.”
Nettisivuilleni, jotka olisivat luonnollisesti jo pullollaan kirjoittamiani artikkeleita omista vaaliteemoistani, kirjoittaisin artikkelin, jossa yksilöisin minua kohtaan esitetyt syytökset ja virheelliset väitteet ja esittäisin vastaansanomattomat todisteet syyttömyydestäni.
Vaikka moni toki tuomitsisi minut pelkän lehtiotsikon perusteella, saisin silti aivan taatusti huomiota sekä rutkasti lisää kävijöitä ja lukijoita nettisivuilleni. Moni etsii ehdokkaansa lopullisesti vasta äänestyskopissa, ja siinä tilanteessa tuttu nimi tuo paljon ääniä.
Lopun elämääni häpeäisin tätä tekoa syvästi.
Jos ymmärtäisin, että seuraavat vaalit ovat jo neljän vuoden päästä, toimisin toisin. Tänä keväänä tekisin täsmälleen sen, minkä budjettini ja omat voimavarani antaisivat myöten.
Käyttäisin ilmaisia kanavia ajatusteni levittämiseen, mutta en liikaa, jotta en suututtaisi ystäviäni. Jakaisin lentolehtisiä ja ohjelmajulistuksia, kirjoittaisin yleisönosastoille, tapaisin ihmisiä kaupungilla. Omaan blogiini rustaisin asiaa joka päivä.
Tätä työtä tehdessäni kuuntelisin tarkalla korvalla, mistä kansa puhuu, mitkä asiat vaikuttavat olevan päällimmäisenä mielessä. Samalla pitäisin silmällä sitä, kuinka hyvin eri asioita painottavat löytävät ehdokkaiden joukosta sen itselleen sopivan.
Etsisin kaikista teemoista kaksi tai kolme, jotka herättävät paljon tunteita ja joiden ajajia löytyi ehdokkaista vähiten. Näitä teemoja ryhtyisin ajamaan jo toukokuussa, vähitellen, seuraavia vaaleja odotellessa.
Tekisin työtäni kirjoittamalla, omassa puolueessani, kansalaisjärjestöissä, urheilukatsomoissa, illanistujaisissa, hiekkalaatikolla. En puhuisi tai kirjoittaisi politiikkaa, vaan ajaisin todellisia muutoksia näihin valitsemiini asioihin.
Kun tammikuu 2015 koittaisi ja muut käynnistelisivät vaalikoneistoaan, minä olisin jo vallannut reviirin itselleni.
Neljän vuoden aikana tekemäni hivuttava työ veisi minut heittämällä Arkadianmäelle.
Näin minä tekisin, jos juuri nyt, vaalikuumeen käännyttyä jyrkkään nousuun, olisin eduskuntavaaliehdokas ja läpimenoon tarvittaisiin rutkasti enemmän ääniä kuin näyttäisi olevan tulossa. Mitä sinä tekisit?
« Toivotitko juuri asiakkaallesi pikaista kuolemaa? | Myyntikoulutus – tarvitseeko niitä kukaan? »
Ongelmana on se, ettei kukaan ehdokas oikeasti uskalla sanoa mitään normaalista poikkeavaa.
Ehdokkaiden nettisivut ovat täynnä sitä samaa tuubaa: Toivotellaan “tervetuloa sivuilleni” ja “kaikille parempi tulevaisuus” rimpsuja. Vaaliteematkin on piilotettu huolellisesti jonnekin alisivulle.
Ehdokkaat tarvisivat rutkasti oppia internetmarkkinointiin..
Kiitos kommentista, Teemu.
Niin, ja tässä tapauksessa täytyy pitää mielessä, että verrataan politiikan normaaliin. Siitä olisi helppo riuhtoa itsensä irti.
Toki täytyy muistaa, että politiikassa toimiminen menee vaikeaksi, jos vaalikampanjan aikana kahlitsee itsensä tiettyihin asioihin. Tässä mielessä Heikki Paloheimon ja Matti Wibergin kirja Politiikan perusteet pitäisi olla pakollinen luettava joka ikiselle Suomen kansalaiselle.
Sitä tuossa ehdokkaiden saitteja kahlatessa ihmettelin kovasti, että hyvin harva ehdokas bloggaa aktiivisesti. Tämä osoittaa sen, että ehdokkaiden joukossa on hyvin vähän markkinointia ymmärtäviä ihmisiä. Toisaalta se vihjaa myös, että ehdokkailla on niukasti intohimoa lausua oma näkemyksensä yhteiskunnallisista asioista.
Hyvä pointti tuo blogien vähyys. Ehkä useimmilla ehdokkailla ei ole edes mitään oikeasti järkevää sanottavaa ja he eivät siten halua panostaa bloggaamiseen?
Jos olisin eduskuntavaaliehdokas, yrittäisin etsiä facebook-markkinoinnilla potentiaalisimmat äänestäjäni ja mainostaa heille heitä kiinnostavista asioista. Paljon parempi ja halvempi vaihtoehto kuin esimerkiksi mainostaa lehdessä kaikille kaikkea. Hölmöimpiä virheitä mitä olen nähnyt, on väärään vaalipiiriin mainostaminen. Luulisi sen olevan jo ensimmäinen segmentointi-kriteeri, että mainostetaan ensisijaisesti niille, jotka voivat äänestää sinua.
Kiitos kommentista, Petteri.
Samaa olen ihmetellyt tässä jo jonkin aikaa, että miksi esimerkiksi Jani Toivola yrittää kalastaa pirkanmaalaisten ääniä.
Toinen juttu Facebookin vaalimainoksista on se, että hyvin harva oikeasti mainostaa asioilla. Itseasiassa valtaosa tällaisista mainoksista on ollut persujen tavaraa. Ehdokkaat eivät ole ymmärtäneet sitä, että FB-mainoksen tekstin ja kuvan tehtävä ei ole myydä ehdokasta, vaan klikkaus. Sellaisessa asiakysymyksiin vetoaminen toimii huomattavasti paremmin kuin mitäänsanomaton “Uutta energiaa eduskuntaan”.
Kukaan ei äänestä FB-mainoksen perusteella, mutta ehdokkaan FB-sivu tai oma nettisivu voivat ääniä tuoda. Mainoksen tehtävä on saada potentiaalinen äänestäjä sinne.