Entinen pääministeri Paavo Lipponen kävi saarnaamassa kirkossa ja moitti rikkaiden asennetta sekä heidän veronalennuksiaan. Samalla emerituspoliitikko tuli ruokkineeksi vaarallista maailmankuvaa.
Lipposen saarna jäi melko vähälle huomiolle kenties siksi, että hän on ollut tapetilla Wikileaksin ansiosta vähän liikaakin. Iltalehti kuitenkin uutisoi saarnan ja kertoi Lipposen todenneen:
Vaurastuneet ihmiset kuvittelevat, että menestys on täysin heidän omaa ansiotaan. He eivät suostu ymmärtämään, että juuri hyvinvointivaltio on mahdollistanut heidän menestyksensä.
Sitä tuskin voi kiistää, etteikö hyvinvointivaltio olisi ollut merkittävä tekijä jokaisen viime vuosikymmenten aikana vaurastuneen suomalaisen menestyksessä. Olisihan jotenkin outoa, että ihmisen ympäristö ei vaikuttaisi hänen tekemisiinsä.
Se on kuitenkin täyttä puppua, että Lipposen parjaamien ihmisten menestyminen olisi pelkästään hyvinvointivaltion ansiota. Nämä yksilöt olisivat menestyviä myös huonommin voivassa valtiossa yksinkertaisesti siksi, että he todella haluavat menestyä.
Hyvinvointiyhteiskunta ei tehnyt Paavo Lipposesta pääministeriä. Sen teki hänen oma kunnianhimonsa ja halunsa menestyä.
Lipposen mielestä ensin on hyvinvointivaltio ja sitten menestyneet ihmiset. Todellisuudessahan asia menee juuri päinvastoin. Ensin oli iso joukko menestykseen pyrkiviä ihmisiä, jotka sitten päättivät ryhtyä ajamaan sosiaalisesti oikeudenmukaisempaa yhteiskuntaa.
Ilman menestystä haluavia ei ole hyvinvointiyhteiskuntaa.
Rikkaiden haukkumisen ohella Lipponen tulee valitettavasti kannustaneeksi pelottavan laajalle levinnyttä väärinkäsitystä. Sitä, että hyvinvointivaltio huolehtisi yksilön menestyksestä.
Samalla murheellisella polulla tarpoi jokin aika sitten Oulussa ilmestyvä Kaleva-lehti. Ystävänpäivän pääkirjoituksessaan lehti väitti, että kaikkien kohdalla menestyminen ei olisi itsestä kiinni. Esitän yksinkertaisen kysymyksen: Kenestä se sitten on kiinni?
Kalevan mielestä jokaisen, varsinkin nuoren, olisi saatava kouluttautua juuri sille alalle kuin haluaa ja sitten saatava samalta alalta töitä, mielellään asuinpaikkakunnaltaan. Jos markkinat eivät työpuolta hoitaisi, yhteiskunnan pitäisi tulla apuun!
Kalevan käyttämä termi, työllistäminen, kuvastaa tätä asennetta; yhteiskunnan pitäisi työllistää nuoret. Kun media ja poliitikot tarjoilevat nuorille mielikuvaa maailmasta, jossa ei itse tarvitse tehdä mitään, ei ole ihme, että syrjäytyminen lisääntyy.
Kaikki tämä pätee myös sinuun. Jos et mielestäsi ole saavuttanut sitä, mitä ansaitsisit, vain sinä voit tehdä asialle jotakin.
« Jos olisin graafikko, tekisin näin | Isi pois »Jos yrityksesi ei ole siellä, missä sinä haluaisit se olevan, vain sinulla on valta muuttaa tilanne.