Viime viikkoina olen vieraillut useissa oppilaitoksissa puhumassa yrittäjyydestä sekä opettamassa myyntiä ja asiakaspalvelua. Pari pientä asiaa jäi käynneistä mieleen.
Vierailin eräässä koulussa Kiva duunipäivä -tapahtumassa kertomassa omasta tiestäni yrittäjyyteen sekä yrittäjähengestä työelämässä. Jälkeeni lavalle asteli opiskelija, joka omassa oppilaitoksessaan oli mukana osuuskuntatoiminnassa.
Opiskelija oli siis, saadakseen työkokemusta opiskelemallaan alalla, hankkinut itselleen töitä, tehnyt ne, laskuttanut työt koulun tarjoaman osuuskunnan kautta ja saanut palkkaa itselleen. Hän myös kertoi osuuskuntatoiminnan periaatteista muille opiskelijoille.
Shit hit the fan siinä vaiheessa, kun tuli kysymysten aika. Ensimmäisenä äänessä oli elämänkokemusta kerännyt opettaja ihmetellen, miten opiskelija voi tehdä palkkatyötä, kun samaan aikaan saa opintotukea – ja mitenkäs nämä yrittäjen velvoitemaksut tulee hoidettua.
Opiskelija kertoi uudelleen osuuskunnan toimintaperiaatteen ja myös sen, että hänen kohdallaan tulot olivat olleet pieniä. Siksi vuositulo ei ylittänyt opintotuen menettämisen limiittejä.
Tämä ei edelleenkään riittänyt opettajalle. Hän otti asiakseen ilmoittaa koko salillisen edessä, että hän kyllä tietää nämä hommat ja että tässä ei nyt kyllä tunnu olevan puhtaat jauhot pussissa.
Auktoriteetti sai siis salillisen opiskelijoita uskomaan, että osuuskuntatoiminta on hämärähommaa!
Katselimme tilaisuuden toisen puhujan kanssa toisiamme, ja annoimme täyden myötätuntomme opiskelijatytölle.
Toisessa koulussa pyysin opiskelijaryhmää kertomaan, mitä duuneja he ovat tehneet tai tekevät. Ensimmäisestä suusta tuli jo sitten lause: ”Mä on vaan tehny kaikenlaisia paskaduuneja.” Sama toistui useammasta suusta ensimmäisen rohkaisemana.
Siinä kohtaa oli pakko puuttua keskusteluun ja kertoa elämän tiukka fakta.
Paskaduuneja ei ole olemassa. Jos työstä maksetaan palkka ja tulet sillä toimeen, se on työtä. Toki jokainen voi keskustella työn mielekkyydestä, työpaikan johtamiskulttuurista tai fyysisistä ominaisuuksista.
On opiskelijalta melkoinen itsemurha sanoa yrittäjän edessä – tai missään – tehneensä vain paskaduuneja. Siinä on työhönottotilanteen jälkeen turha miettiä, miksi ei duunipaikka tippunut taskuun.
Töitä, mukavia ja tyhmempiä, on jokaiselle. Se saattaa olla lähempänä kuin kuvitteletkaan.
« Maineen paikkausta sosiaalisessa mediassa? | Häiritseekö työnteko myyntiäsi? »
Voisin melkein tuntea piston sydämessäni tuosta paska duuni jutusta. Onneksi asia korjattiin ja saatiin hyvää keskustelua aikaiseksi. Opettava tilanne.
Hyvää keskustelua aiheesta. Nostin kuitenkin tähän juttuun koska tuohon samaan paskaduuniin törmännyt muissakin paikoissa.
Mutta kuten sanottu, aina kannattaa miettiä mitä sanoo tai kirjoittaa, kerjäsipä kouluttaja sitä tai ei. 🙂
Oman luonteeni tuntien olisin varmaan mennyt tenttaamaan kyseiseltä opettajalta, että mitä ihmettä siellä pääkopassa liikkuu ja että onko liian pitkä opettajan ura aiheuttanut kenties lievää katkeruutta.
Rekryfirmassa työskennellessäni haastattelin porukkaa keittiökalustemyyjän paikkaan. Eräs haastattelussa ollut nainen rupesi tohkeissaan selittään kokemuksiaan puhelinmyynnistä. Rohkaisin kertomaan lisää ja innoissaan tämä nainen haukkui kyseisen työn ja samalla kyseisen puhelinmyyntitoimiston esimiehen.
Kun nainen viimein lopetti vuodatuksen sanoin, että minulla on nyt yksi kysymys: Oliko sen esimiehen nimi tällainen kuin ………?
Nainen sanoi hämmentyneenä: Joo oli se.. kuinka sinä hänet tunnet?
Vastaukseni oli: Olen aikoinaan kouluttanut kyseisen esimiehen siihen hommaan.
Suomessa piirit on pienet ja varsinkin tietyillä aloilla ne ovat erittäin pienet.
Rekryfirmassa oli yksi hyvä keino löytää aidosti hyviä työntekijöitä: Laitetaan porukka kolaan lunta pariksi päivää. Kova työ ja suht pieni palkka työn rankkuuteen nähden.
Vitsihän oli siinä, että ne jotka mukisematta kävi kolaamassa sen pari päivää ja jaksoi hymyssä suin tai ainakin ilman valitusta tulla toimistolle tekeen tuntilistat sai käytännössä suht nopsaan parempipalkkaisen ja pitkäkestoisen homman.
Tere Kaima!
Arvaappa vaan oliko itsessäni pitelemistä että en mennyt kuulustelemaan opettajaa hiukan lisää.
Suomi on todellakin pieni hiekkalaatikko, niin hyvässä kuin pahassa.
Ensimmäisiä tarinoita olen myös kuullut kuinka ihmiset ovat pilanneet maineensa kirjoittamalla työnantajista ja kollegoista tai työn mielekkyydestä sosiaalisessa mediassa.
Tampereella kuulemma myös tehty työsujelutarkastuksia Facebookissa levinneiden keskusteluiden perusteella.
Jokainen joutuu asioita opettelemaan eri tavoilla, allekirjoittanutkin joutunut opettelemaan suun supussa pitoa useampaankin otteseen. 😉
Todella surullinen tarina, varsinkin aikakautena jolloin puhutaan autenttisen oppimisen tärkeydestä ja niistä saaduista tuloksista. Tällainen varmasti kannustaa jo muutenkin arkoja opiskelijoita yhtään mihinkään.
On monessakin suhteessa ilmeistä se, että moni opettaja maailmassa [kokemuksia on muiltakin mantereilta] kokee, ettei hänen itsensä tarvitse muokata omaa rooliansa maailman muuttumisen mukaan saatika oppia mitään lisää.
Monien opettajien kohdalla on oikeasti kyse “minusta” ja mitä “minä” opetan, sen sijaan, että lähdettäisi opiskelijan näkökulmasta. Tämä heijastaa vanhaa yhteiskuntaa samalla tavalla kuin tehdasaikakauden työnantajan rooli tai yksisuuntainen media.
Surullista on myös se, että joissain oppilaitoksissa opettajien omaa yritystoimintaa yritetään sabotoida. Kysymys: mistä muualta sen nykypäivän työelämän senhetkisen tilanteen ja tiedon muuten saisi kuin olemalla siellä itse aktiivisesti mukana? Mielestäni bisneksessä mukanaolevia opettajia pitäisi sitä vastoin arvostaa enemmän, ja jopa palkita joillain sopivilla kannustimilla.
Suosittelisin näitä selkeästi epätietoisia ja nykymaailman realiteeteista ulkona olevia ihmisiä lukemaan Himasen Kukoistuksen käsikirjoituksen. Siitä käy hyvin selkeästi ilmi miksi Silicon Valley on niin kuin on. Se ei ole mitään tuuria vaan selkeä toimintatapojen ja kulttuurien ero – joka olisi tuotavissa minne tahansa oikealla asennemuutoksella.
Moi Marko.
Usein olen miettinyt että kaikille opettajille tulisi pakollisena laittaa vierailut työelämään, pois luokkahuoneista.
Eikä vain vierailuja vaan todellisia kokemusten hakemista opetettamaltaan alalta.
Kuten mainitsin blogissani Kaikista ei ole puhujiksi, opettajasta jonka luennosta iso osa meni
luentovälineiden päällelaittoon tai Youtuubi on uusi ja hieno valtaväylä interneetissä, olisi tälläisten tapausten nähtävä sitä muutakin elämää. Toisaalta myös herää kysymys
miksi tälläiset opettavat yliopistotasolla, jos oma oppimisen halu on kadonnut.
No jopas löytyi mielenkiintoinen keskustelu ihan sattumalta -kyllä Ystäväyrittäjänä kelpaa! Tuo kommentti opettajan roolista ja ajattelutavasta kolahti: valitettavan usein lähtökohtana on edelleen opettajaminen ja opettajan toiminta, ei se mikä pitäisi eli oppiminen. Olisi ihan toisenlaiset jutut, jos oppimisprosessi eli se mitä kuulijan päässä tapahtuu, olisi pääroolissa. Ehkä siinä on yksi syy, miksi olen jättänyt varman virkani peruskoulussa ja ryhtynyt yrittäjäksi. Toivottavasti tästä pikku hiljaa kehkeytyy uusi ura kouluttajana, ideoita ainakin piisaa; tuo markkinointihan se tökkii, kuten näitten blogien perusteella monella muullakin. Vaan eteenpäin mennään porukalla, sano mummo lumessa!