Oletko yrittäjä ja mietit markkinointia? Olet perillä!

Vähintään yksi joulukonsertti kuuluu minun ja vaimoni joulukuuhun. Tänä vuonna olimme kuulemassa loistavaa Jorma Hynnistä Tampereen tuomiokirkossa. Ennen musiikkinautintoa jouduimme kuitenkin kiemurtelemaan penkeissä hyvän tovin.

Sopivan joulukonsertin valinta on joka vuosi hankalaa, sillä tarjontaa on niin valtavasti. Tällä kertaa vakuutusyhtiö Tapiola teki kuitenkin homman helpoksi kutsumalla meidät järjestämäänsä konserttiin.

Ohjelmassa toki mainittiin Tapiola-ryhmän aluejohtajan lausuvan tervetulosanat, mutta sen jälkeen esiintyisivät oopperalauluja, professori Jorma Hynninen säestäjänään piano- ja urkutaiteilija Pertti Eerola.

Välillä puheenvuoron pitäisi pastori Antero Niemi ja sellainenhan kuuluu ilman muuta kirkossa järjestettävään joulukonserttiin.

Odotukset olivat korkealla, kun saavuimme paikalle. Hynninen ei pettänyt. Etenkin sen jälkeen, kun tuntemattomammat laulut oli saatu pois ja sanat muistuivat laulajan mieleen ilman paperia, oli meno upeaa.

Myös Eerola oli mainio ja Goottilainen sarja uruille oli komeaa kuultavaa. Tilaisuuden kruunasi huikea Oi jouluyö.

Pastori Niemi puhui koskettavasti muistuttaen myös jouluun liittyvistä ei niin iloisista asioista. Hänelle kiitos joulun sanoman mieleen muistuttamisesta.

Mutta ne tervetulosanat. Ensimmäiset kymmenen minuuttia olivat pilata koko puolitoistatuntisen ja ne olivat oiva oppitunti markkinoijalle: Ei näin!

Jos tarjoat asiakkaillesi jotakin ilmaiseksi, etenkin jos se on todellinen elämys, älä missään tapauksessa aloita puhumalla yrityksesi kuluneesta vuodesta, tulevaisuuden näkymistä, tuotteista, palveluista tai asemasta markkinoilla.

Syitä on ainakin kaksi:

1. Jos tarjoamasi elämys ei ole kertakaikkisen huikea, pilaat koko tilaisuuden latistamalla tunnelman heti alkajaisiksi

2. Yleisösi odottaa varsinaisen ohjelman alkamista. Kukaan ei kuuntele sinua.

Jos välttämättä haluat sisällyttää jonkinlaista markkinointia tilaisuuteen, tee se vaikkapa ohjelmalehtisessä. Tai voit jakaa materiaalia siinä vaiheessa, kun tyytyväinen yleisö lähtee pois. Silloinkin annat mahdollisuuden ottaa vastaan, et pakottaa tarttumaan pumaskaasi.

Mieluiten teet markkinointitoimesi kuitenkin tilaisuuden ulkopuolella, esimerkiksi näin:

Kehotat osallistujia ilmoittautumaan sähköpostitse. Keräät sähköpostit talteen ja hehkutat tapahtumaa viestillä kerran pari etukäteen. Tapahtuman jälkeen lähetät kiitos-viestin ja ohjaat siinä vastaanottajan sujuvasti jonkinlaiselle kampanjasivulle.

Näin saat upean kokemuksen yhdistymään asiakkaan mielessä markkinointiisi pilaamatta tilaisuutta.

Usko tai älä, mutta jos tarjoat asiakkaillesi oikean elämyksen ja annat heidän nauttia siitä, he muistavat kyllä kuka sen järjesti.

Lisää asiaa

« | »
tuplausopas-mockup

Aloita tuplaus tästä!

Tuplausoppaasta saat eväät, joilla tehostat markkinointiasi nopeasti. Anna vain nimesi ja sähköpostisi, niin opas on sinun.

Tilaus onnistui!

tuplausopas-mockup

Aloita tuplaus tästä!

Tuplausoppaasta saat eväät, joilla tehostat markkinointiasi nopeasti. Anna vain nimesi ja sähköpostisi, niin opas on sinun.

Tilaus onnistui!