Viime päivinä mielessäni on pyörinyt Asko-kysymys: Voiko yritys elää ja menestyä lähes vuosisadan mittaamatta mainontaansa? Vastaus on ärsyttävä: voi ja ei voi.
Unohdetaan hetkeksi se, että yrityksen 90-vuotisjuhlien kunniaksi järjestettävien Asko-päivien esitteen kannessa lukee ”Asko päivät” ja keskitytään samaisen pumaskan takasivuun.
Siellä komeilee kuponki, jolla irtoaa minkä tahansa tuotteen normaalihinnasta 25 prosentin alennus. Perheessämme oli tarve pienelle huonekalulle, joten eipä muuta kuin kuponki talteen ja ostoksille.
Löysimme pikaisesti etsimämme, hintakin näytti sopivalta ja kun hieman vajaasta sadasta eurosta vielä saisi lähes 25 euroa alennusta, teimme ostopäätöksen. Välihuomautuksena siis se, että löysimme saman kalusteen kahdesta eri paikasta, eikä kummassakaan näkynyt minkäänlaista tarjouslappua.
Vielä piti selvittää se, onko kalustetta haluamamme värisenä varastossa. Saapastelin kassalle, ja esitin asiani. En ehtinyt lausua kysymystäni loppuun saakka, kun herra tiskin toisella puolella jo kyyristyi tietokoneensa puoleen ja alkoi naputella.
Kohta hän oikaisi itsensä ja täräytti minulle hinnan: 74,90. Tässä vaiheessa siis perheemme toinen aikuinen oli vielä kaukana kassasta kuponki laukussaan.
Toivomamme väri löytyi, ja saimme kalusteen heti mukaamme. Kuponkia ei kaivannut kukaan.
Ostajan kannalta tämä oli tietenkin oikein mukavaa. Alennus tuli pyytämättä ja yllätyksenä, kuin Manulle illallinen jne. Tarvitsi vain kävellä kassalle ja maksaa.
Mutta miten homma toimi yrityksen kannalta?
Ei hassummin. Ainakin sinä lauantai-iltapäivänä väkeä oli talo täynnä ja kassalla jatkuvasti jonoa. Joku voisi siis sanoa, että täydellinen kampanja. Mutta se kuponki.
Minkä tahansa kupongin tehtävänä on tarjota jokin etu, jonka asiakas saa vain etulappusta vilauttamalla. Lipuke on tietenkin voimassa vain rajoitetun ajan, joten se potkii ostajaa liikkeelle kahdella tavalla.
Kuponkia voi käyttää houkuttelemaan kävijöitä uuteen liikkeeseen, sen avulla voi hankkiutua eroon varastojäämistä tai muuten vain lisätä tilapäisesti trafiikkia. Tässä mielessä Askon homma toimi hienosti.
Markkinointiosasto ei vain saanut kampanjasta mitään irti.
Kun alennuksen sai ilmestymällä kassalle, kukaan ei voi sanoa, tulivatko ihmiset paikalle sään, television sisustusohjelman, täyden parkkipaikan vai tarjouskampanjan innostamana. Kuponki olisi antanut tarkkaa tietoa.
Sen lisäksi, että kampanjan teho olisi paljastunut, olisi kuponkien avulla pystytty myös mittaamaan eri lehtien ja oman tarjouslehden toimivuutta. Pieni vaihtuva koodi olisi voinut kertoa, mistä lipuke on irti repäisty ja kas, seuraavalla kerralla olisi tiedetty taas paremmin, minne mainospanokset kannattaa kohdentaa.
Tietenkin myös erilaisia kuponkeja tai ilmoituksia olisi voinut kokeilla. Kahden erilaisen ilmoituksen kisan olisi ratkaissut se, kumpi saa suuremman määrän ihmisiä liikkeelle.
Mutta kun ei. Askolle riitti yksi myyntipiikki. Tai no, ”Asko päivät” jatkuvat toki koko syyskuun. Vielä ehtii parantaa.
Miten sitten yritys voi menestyä 90 vuotta mittaamatta mainontaansa?
Ehkä mittaamista on aikaisemmin tehty. Sen avulla on onnistuttu tekemään hyvää mainontaa ja keräämään niin paljon rahaa markkinointia varten, että enää tuloksilla ei ole mitään merkitystä.
Toinen vaihtoehto on se, että rahaa on alusta alkaen ollut niin paljon käytössä, että asemat on pystytty paaluttamaan vuoraamalla koko mediakenttä omilla mainoksilla.
Tai voihan onnistuminen perustua myös tuuriin.
« Myyjä, jääkö kauppa tekemättä? | Toimivaa sähköpostimarkkinointia osa 1 »