Oletko yrittäjä ja mietit markkinointia? Olet perillä!

Hyvä mainonta erottelee kohderyhmään kuuluvat niistä, jotka eivät siihen kuulu. Mutta mitä tapahtuu, jos yrittäjä tarkoituksella tai ymmärtämättömyyttään karsii listaltaan pois potentiaalisia asiakkaita? Kannattaako yrittäjän elää jyrkästi omien arvojensa mukaan, vai pitääkö kulmia hioa asiakkaita miellyttäviksi?

Viime viikolla eduskunnan äänestämä lakiehdotus tasa-arvoisesta avioliittolaista kuohuttaa edelleen ihmisten mieliä. Osa julistaa julkisesti puolesta ja osa vastaan. Joku jättää kertomatta puolensa, ja joitakin asia ei kiinnosta lainkaan.

Perjantaina eräs majoitusyrittäjä rannikolta kertoi vastustavansa edelleen homoavioliittoja, ja hänen yrityksensä mailla ei yhtään liittoa tulla kuulemma solmimaan. Tästä tietysti seurasi pienimuotoinen ”myrsky” somessa.

Jokainen yrittäjä päättää itse, kenelle myy mitä ja miten. Jokainen yrittäjä päättää itse, minkälaista arvomaailmaa hänen yrityksensä edustaa. Ihan jokainen maailmanlaajuinen korporaatiokin on johonkin kirjannut ylös omat arvonsa. Niissä pysytellään yleensä kuitenkin kaukana tulenaroista aiheista, kuten uskonnosta ja politiikasta.

Kannattaisiko varsinkin pienyrittäjän joskus pitää suunsa kiinni?

Kolikolla on aina kaksi puolta. On ryhmä, joka ei astu jalallaan enää majoitusyrittäjän putiikkiin, ja toisaalta löytyy ihmisiä, jotka pitävät yrittäjän kannanottoa ryhdikkäänä. Kumpi linja kannattaa, suu kiinni vai auki? Sitä ei taida saada selville kuin seuraavan kesän tilauskirjoista.

Tosin, jos bisnes perustuu pelkästään häätilaisuuksille, potentiaalisia asiakkaita kannattaa tuskin tahallaan ärsyttää. Se kun ei ole pelkästään hääparista kiinni, missä juhlat pidetään. Se ei silti tarkoita sitä, ettetkö voisi valita asiakkaitasi.

Onko viimeisen sanan sanominen aina järkevää?

Yrityksen koolla ei oikeastaan ole väliä, jokaisen pitäisi luonnollisesti muistaa hyvät käytöstavat ja se, kannattaako aina yrittää sanoa se viimeinen sana. Vaikka tietäisit, että läskisoosi voittaa halloumisalaatin, voitatko sinä mitään inttämällä loppuun asti läskisoosin eduista.

Usein näkee, kuinka ihan järkevinä pitämilläni ihmisillä (ja joskus itsellänikin) lähtee mopo käsistä ja inttäminen jatkuu toisen mielenpahoittamiseen saakka. Mitä sillä voittaa?

Tietysti on tärkeää puolustaa omia arvojaan, tukea heikompiaan, puolustaa muita, mutta sillä on vissi ero pakonomaiseen tarpeeseen olla oikeassa. Kyllä, se läskisoosi saattaa olla sinusta maailman paras asia, mutta eihän se tee halloumin rakastajista yhtään huonompia.

Yrittäjä, pidä mielessä, että vaikka vain kymmenen ihmistä sanoisi ääneen boikotoivansa sinua, saattaa jokaisen heidän takana olla joukko ihmisiä, jotka eivät sitä ikinä sano ääneen.

Muista, että kaikki eivät kerro mielipiteitään muille ja saatat loukata hyvääkin asiakasta tietämättäsi. Haluatko sinä menettää parhaan olemassa olevan asiakkaasi tai tulevan sellaisen vain koska olet sitä mieltä, että läskisoosi on parempaa?

Muista, että jokainen käymäsi keskustelu, jääräily ja laukaisemasi mielipide on löydettävissä verkosta, halusit tai et.

Anna asiakkaasi tahtoa, vaikka sinä et tahtoisikaan.

« | »

Yksinyrittäjäkin voi tehdä mukavan tilin inhimillisellä työmäärällä!

Yrittäjänä sinun pitäisi joko

  1. Tienata paremmin kuin työntekijänä.
  2. Tehdä vähemmän töitä samalla tulotasolla.
  3. Saada päättää vapaasti milloin, missä ja kuinka paljon teet töitä ja silti tulla toimeen mukavasti.

Jos yksikään noista kohdista ei toteudu, yrittäjyyden riskien ottaminen on järjetöntä. Kun hoidat asiat oikein, voit saavuttaa tilanteen, jossa tienaat paremmin, teet vähemmän töitä ja nautit yrittäjän vapaudesta. Tämän koulutuksen ainoa tavoite on viedä sinut sinne.