Oletko yrittäjä ja mietit markkinointia? Olet perillä!

Kasvata tuloksia ja etene elämässä – tee sinäkin verkostoitumisesta itsellesi vahvuus!

Ovatko kaikki verkostoitumistapahtumat mielestäsi syvältä hanurista, siis pelkkää kallista ajanhukkaa? Ehkä ne ovatkin – sinun kohdallasi. Syy on luultavasti se, että et osaa verkostoitua.

Tämän koulutuksen opeilla verkostoitumisesta tulee sinullekin mieluisaa ja etenkin tuottavaa puuhaa!

Muutama oppi riittää jo kääntämään tilanteen positiiviseksi

Useimmille sana verkostoituminen aiheuttaa närästyksen kaltaisen tunteen rintalastassa. Verkostojen rakentamisesta on tullut monelle pakkopullaa, jota vältellään kuin ruttoa. Tähän tietysti jokaisella on omat henkilökohtaiset syyt, mutta minä väitän negatiivisen ajattelun johtuvan tulosten puutteesta.

Ja ne tulokset jäävät tulematta juuri heikon osaamisen takia. Verkostoituminen on pohjimmiltaan ihmisiin tutustumista. Sen täytyy olla aina ensi sijalla.

Tyypillistä etenkin yrittäjille on mennä verkostoitumistilaisuuksiin luulossa, että voi myydä heti jotain. Ongelma vain on se, että kun kaikki muutkin ovat myymässä eikä kukaan ostamassa, tuloksia ei voikaan tulla. Ja toinen ongelma tietenkin se, että miksi kukaan ostaisi yhtään mitään tuntemattomalta.

Ylivoimasesti suurin osa yrittäjistä ei myöskään ole miettinyt lainkaan omaa myyntipuhettaan – miten esittelen itseni tehokkaasti ja mieleenpainuvasti.

Jotkut eivät puolestaan ymmärrä oman kehonkielen merkitystä ensivaikutelmaan. Ei sinun tarvitse kaapata koko salin huomiota, mutta näytä nyt ainakin avoimelta ja positiivselta.

Kun sitten mennään epävarman tai jopa ärtyneen näköisenä tyrkyttämään hapuilevalla tarinalla jotakin ventovieraalle eikä tämä osta, palataan toimistolle synkkänä ja kirotaan kaikki verkottumistapahtumat.

Ainakin nämä asiat otat haltuun tällä kurssilla

  • Miten muokkaat ensivaikutelmaasi
  • Miten rakennat tehokkaan hissipuheen
  • Miten jäät jokaisen kohtaamasi ihmiseen mieleen
  • Kuinka käyntikortit on arvokkain ja halvin markkinointivälineesi

Myyntikuiskaaja Pasi Rautio kouluttaa (lyhyellä parralla)

Verkostoitumisen vetovihjeet -verkkokurssilta opit tuloksekkaaseen verkostoitumiseen
Tätä verkkokurssia isännöiTuplaamon oma Myyntikuiskaaja Pasi Rautio. Pasin myyntiura alkoi kahdeksanvuotiaana perheen valokuvausalan yrityksestä.

Viisitoistavuotiaana hän muutti jo omilleen ja päätyi töihin valokuvaamoon. Nuoruusaikaan mahtui tarjoilijan ja DJ:n töitä sekä kouluttautuminen laivakokiksi.

Myyntityö vei kuitenkin mukanaan. Pasi on myynyt kodin elektroniikkaa, huonekaluja, tupakkaa ja liikelahjoja ennen nykyistä, vuonna 2009 alkanutta yrittäjäuraansa Oy TuloksenTuplausToimisto Ab:ssä. Nyt työnä on kouluttaa myyjiä ja asiakaspalvelijoita sekä auttaa yrittäjiä myynnin ja markkinoinnin kiemuroissa.

Ihmisten palveleminen on Etelä-Pohjanmaalla syntyneen miehen sydäntä lähellä ja se on vienyt puhumaan kouluihin, järjestöjen tapahtumiin, messuille ja seminaareihin. Hänet tunnetaan erityisesti energisestä ja mukaansatempaavasta esiintymisestä sekä konkreettisista ohjeista ja vinkeistä.

Rahanarvoisten ohjeiden hinta ei päätä huimaa

Tämän tiiviin paketin normaali hinta on 77 € (sis. alv 24 %). Juuri nyt koronasulkujen ja etätyöjaksojen jäljiltä vähän jokaisen sosiaaliset taidot ovat päässeet ruostumaan. Siksi olemme uudistamassa tätä koulutusta ja uusi versio julkaistaan joulukuussa 2022.

Nyt saatkin huipputarjouksena tämän vanhan version hintaan 47 €. EIKÄ SIINÄ KAIKKI! Pääset siis kiinni koulutukseen heti, mutta saat myös uuden version, kun se aikanaan julkaistaan. Sen hinnaksi tulee 97 €, mutta sinä et maksa enää yhtään lisää.

Koulutuksen uusi versio korvaa ilmestyessään vanhan automaattisesti ja saat julkaisusta heti sähköpostin.

Nyt siis kannattaa ryhtyä karistelemaan ruostetta verkostoitumistaidoista! Ja luultavasti opit myös paljon sellaista, jota et osannut edes ennen koronaa.

Klikkaa koulutus ostoskoriin alla olevasta painikkeesta ja pääset kurssille muutamassa minuutissa. Nähdään siellä!

Täysi Tuplaamo-takuu, jos et ole tyytyväinen, saat rahat takaisin

Kuten kaikessa Tuplaamon tekemisessä, tälläkin kurssilla on täysi rahat takaisin takuu. Jos siis et saa koulutuksesta luvattua hyötyä, ilmoita siitä vain meille. Palautamme sinulle koko hinnan mahdollisimman pikaisesti.