Valmiimpia kesätyöntekijöitä = helpompi kesä sinulle!
Onko teille tulossa kesätyöntekijöitä asiakaspalveluhommiin? Sehän tarkoittaa väkisinkin töyssyjä normaaliin arkeen. Tässä on kuitenkin jotakin, joka helpottaa kesääsi ja tekee siitä ehkä huomattavasti tuottoisamman.
Eihän tällaisten asioiden opettaminen pitäisi olla enää sinun hommasi…
Kesätyöntekijäthän ovat ihana asia. On mahtavaa, että nuoret pääsevät työelämän syrjään kiinni ja mahdollistavat samalla vakityöntekijöille ansaitun loman. Luultavasti sinäkin annat oikein mielelläsi nuorille kokemuksia oikeasta työelämästä.
Uudet tekijät tarkoittavat kuitenkin aina myös häslinkiä. Heillä on valtavasti uutta opeteltavaa jo pelkästään firmasi käytännöissä. Se tarkoittaa, että sinulla riittää puuhaa, kun koulutat ja valvot heitä. Ja kun sinulla on vielä ne omatkin hommat hoidettavana, niin varmasti välillä väsyttää.
Ja saattaapa olla, että joskus jopa turhauttaa. Kysyimme nimittäin yrittäjiltä mitä taitoja he toivoisivat, että nuorilla olisi jo töihin tullessaan. Yllätyimme, että niin paljon toivomista oli ihan perusasioissa: käytöstavoissa, täsmällisyydessä, matematiikassa.
Jos tuollaisia joudut opettamaan työnantajana, kyllä siinä helposti alkaa ohimossa tykyttää.
Ja entäs sitten ne asiakaspalvelu- ja myyntitaidot. Niitäkin pitäisi olla, jotta asiakaspalvelutyössä voisi menestyä. Niitä ei ainakaan koulunpenkiltä – valitettavasti – saa. Ne nyt ainakin jäävät sinun kontollesi.
Nuorille oppia, sinulle rutkasti hyötyjä
- Säästät aikaasi
Sinun ei tarvitse opettaa kaikkea kädestä pitäen. - Asiakaspalaute ja asiakaskokemus kohenevat
Osaavammat asiakaspalvelijat ovat luonnollisesti enemmän asiakkaiden mieleen, joten heidän kokemuksensa luonasi asioinnista paranee. Ja sehän tarkoittaa… - Tasaisempaa kassavirtaa
Tyytyväiset asiakkaat ostavat useammin ja tuovat uusia asiakkaita. - Keskiostos kasvaa
Kun nuoret ymmärtävät edes jotakin myymisestä, heidän on helpompaa sitä tehdä. Vähintäänkin lisämyynnin ohjeistaminen on huomattavasti helpompaa. - Työnantajamielikuva paranee
Kun nuori pääsee nopeasti sisään uuteen työhön, hän viihtyy paremmin ja palaa todennäköisemmin seuraavanakin kesänä. Ainakin hän vie eteenpäin sanaa sinusta hyvänä työnantajana. Se taas parantaa asemaasi tulevaisuudessa kesätyöntekijöitä hakiessasi.
Kattava verkkokurssi valmistaa kesätyöntekijäsi oikealla tavalla asiakaspalveluun ja myyntiin!
Yrittäjät ovat lähellä minun sydäntäni. Heitä olen auttanut parempiin tuloksiin jo yli vuosikymmenen ajan. Toinen minulle tärkeä asia on nuorten menestys. Olen vieraillut kymmenissä kouluissa puhumassa yrittäjämäisestä asenteesta. Noilla keikoilla olen saanut nuoret myös pysymään hereillä, joten jotain on tehty oikein.
Nämä kaksi arvokasta asiaa – yrittäjät ja nuoret – yhdistyvät nyt tehokkaasti Asiakaspalvelun ja myynnin verkkokurssilla, joka on suunnattu 15-19 -vuotiaille nuorille.
Kyseessä ei silti ole mikään Pikku kakkosen satuhetki. Tämä on täyttä asiaa, konkreettisin esimerkein elävästä elämästä. Käytännössä nämä ovat samoja asioita, joita koulutan asiakaspalvelun ammattilaisille – ihmisille, jotka ovat tehneet työtään jo vuosia.
Koulutuksen sisältö:
- Perusta kuntoon – mitä perustaitoja on osattava kesätyötä hakiessa
- Työntekijän vastuut
- Työnantajien odotukset ja toiveet
- Mitä asiakaspalvelu on
- Mitä myynti on
- Myynnin neljä askelta
- Asiakaspalvelun PASI™-malli
- Kieli käytössä – miten puhutellaan asiakkaita
- Pukeutuminen ja ulkoasu
Koulutuksen voi käydä omaan tahtiin verkosta ja loppukokeen suorittamisen jälkeen nuori saa itselleen myös todistuksen kurssin käymisestä.
Materiaalia on yhteensä noin kolme tuntia. Kaikki tämä aineisto löytyy verkosta, eli koulutuksen voi suorittaa omaan tahtiin katsomalla sarjan videoita, tekemällä tehtäviä niiden tiimoilta sekä suorittamalla loppukokeen. Hyväksytyn loppukokeen jälkeen osallistuja saa itselleen todistuksen kurssista, jonka voi sitten liittää omaan ansioluetteloon ja työhakemuksiin.
Mitä ostajat ovat olleet mieltä
Tuplaamon aspa- ja myyntikoulutus nuorille on jotain, mitä olisin halunnut itsekin työelämään päästyäni päästä opiskelemaan. Toisaalta vielä parempaa, että voin tarjota koulutuksen nyt meidän omille kesätyöläisille ja meille tuleville nuorille, jotta heidän tulevaisuutensa on valoisa.
Koulutukseen on hämmentävän hyvin kaivettu asioita, jotka ovat niin sanottua hiljaista tietoa. Kurssin käytyään nuori on valmis paitsi kesätöihin myös hyvään elämään yhteiskunnassa.
Arttu Muukkonen
Lehmus Roastery -kahvipaahtimo ja Satamatie 6 -kahvila
Toimitusjohtaja, perustaja
Palautetta osallistujilta
Tykkäsin kurssista todella paljon! Sain sen lahjaksi kummiltani, ja olen hänellle siitä kiitollinen! Koulutus oli monipuolinen ja mielenkiintoinen.
Sain kurssista paljon uusia ja hyödyllisia taitoja ensimmäistä kesätyötäni varten. Voin lämpimästi suositella kurssia kaikille ensikertalaisille ja vähän kokeneemmillekin kesätyöläisille. 🙂
Laatua pikkurahalla – jokaisella on varaa tähän koulutukseen!
Jos siis haluat helpottaa kesääsi ja uusien työntekijöiden sisäänajoa, parantaa asiakaskokemusta, saada lisää myyntiä ja antaa samalla nuorille eväitä koko elämän taipaleelle, tarjoa tämä kurssi kesätyöntekijöillesi. Paketti ei ole hinnalla pilattu: alvillinen hinta on nimittäin vain 20 € per lisenssi. Alvitonta jää siis vähän yli 16 euroa.
Pienemmälle porukalle voit tilata lisenssit saman tien tältä sivulta. Ostaessasi kurssin ”lahjaksi”, saat jokaista lisenssiä kohti pdf-tiedoston, jossa olevalla koodilla kurssin voi lunastaa.
Jos tarvitset enemmän kuin 20 lisenssiä, tarkista hinnastomme ja tilaa suoraan minulta. Halutessasi toteutamme sinulle myös yrityksesi logolla ja ilmeellä brändätyn version. Tästäkin kerron mielelläni lisää, joten ota rohkeasti yhteyttä.
Eiköhän siis laiteta nuorten työntekijöiden asiakaspalvelutaidot kuntoon, niin kaikilla on taatusti paljon mukavampi kesä!
Koulutusterveisin
Pasi Rautio
0400 300 385
pasi@tuplaamo.fi