Oletko yrittäjä ja mietit markkinointia? Olet perillä!

Twittervirtaani ilmestyi kuva lehtikirjoituksesta. Viiskunta-lehti uutisoi julkaisualueensa yritysten digitaitojen kartoittamisen aloittavasta hankkeesta. Samasta lehdestä löytyy pääkirjoitus (9.12.2015), joka kertoo alueen yrittäjäbarometrin kertovan joka kolmannen yrityksen elävän ilman nettisivuja. Pelkästään Alavudella toimii uutisen mukaan 200-300 yritystä ilman nettisivuja.

Koko yrittäjäurani melko natiivisti verkossa eläneenä selkäpiissäni juoksivat kylmät väreet. Samalla mietin, onko tammikuussa alkava kiertueeni sittenkin aivan turha. Aionhan levittää digitalisoitumisen ilosanomaa, jossa yrityksen verkkopreesens on ydinosa tarinaa.

Jos pelkästään Alavuden alueella 200 yritystä elää ilman verkkosivuja, miksi muualla ei elettäisi. Pitääkö minun kiertää lisäämässä yrittäjien ahdistusta kertomalla välineistä, jotka eivät ole heidän ydinosaamisalueellaan.

Yhden kahvikupin ja Markkinointi-iltamat -kiertueen ilmoittautujatilanteen tarkistettuani, totesin lähtöpäätöksen olevan oikea.

Otsikon mukaisesti kyllä, yrittäjä voi elää ilman nettisivuja. Liiketoiminta voi kukoistaa, tilauskirjat voivat olla täynnä ja rahaa tilillä riittävästi. Tiedän useita aloja ja ammattilaisia, jotka pyörittävät liiketoimintaa, joka tuottaa ja töitä riittää, vaikka nettisivuja ei ole.

Valtaosalla on silti ongelmia. Kalenteri on täynnä kahdesta syystä. Myy liian halvalla tai on liian hyvä. Jälkimmäinen on tietysti ongelma siinä tapauksessa, että se yhdistyy ensimmäiseen. On hyvä työssään ja myy sitä halvalla.

Tämä yhtälö johtaa siihen perinteiseen ansaan, jossa narun pää tulee nopeasti vetävän käteen. Oma jaksaminen ja vuorokauden tunnit loppuvat kesken. Raaka hinnoitteluvirhe on tappanut monta yritystä ja yrittäjää.

Tiedän useita putkimiehiä, autohuoltoja ja parturi-kampaajia, jotka menestyvät ilman nettisivuja ja sosiaalista mediaa. He elävät ja tulevat toimeen erittäin hyvin. Jotkut myös työllistävät kannattavasti useampia ihmisiä.

Tulevat toimeen nyt, mutta entä muutaman vuoden kuluttua?

Jokainen konsultti, markkinointi- ja mainostoimisto kohkaa maailman digitalisoitumisesta. Kauppa siirtyy verkkoon, kivijalat kuolevat ja robottiautot valtaavat tulevaisuudessa tiet. Eivät toki kohkaa turhaan.

Jokaisen asiakkaan ostopolun alku on siirtynyt verkkoon. Karsinta käydään läppärin, pädin tai puhelimen selaimella ennen ensimmäistäkään askelta tai autolla ajettua kilometriä kohti kivijalkaa.

Muutamalla näppäyksellä jakeluauto tuo toiselta puolelta Yhdysvaltoja härmän raitille paketin parissa päivässä. Suomenkin teillä on jo autoja, jotka päivittyvät ilman autohuoltoa verkon yli ja osaavat ajaa Suomen halki kuskin siihen puuttumatta.

Kivijalkaliikkeitä verkko tuskin tulee tappamaan lähivuosina, siitä osoituksena vaikka kotimainen verkkokauppa.com. Kaiken voisi ostaa kätevästi verkosta, mutta silti jouluna jonotat kassalle toistakymmentä minuuttia. Ostokokemus oli aloitettu verkosta, silti haluttiin hypistellä ja varmistua tuotteesta paikan päällä.

Vaikka sinun kalenterisi olisi koko ajan täynnä, uskallatko ottaa riskin asiakkaiden käytöksen muutoksesta?

Entä kun asiakaskuntasi kiihtyvällä tahdilla muuttuu sukupolveksi Y tai Z ja aikaisemmatkin muuttavat kulutustottumuksiaan kohti verkkoa. Miten sitten aiot toimia? Luotatko vain onneesi ja ammattitaitoosi?

Enää ei kannatta tuudittautua muuten siihen, että kyllä vielä yli viisikymppiset käy kivijalassa, etsii puhelinluettelon keltaisilta sivuilta tai lukee paikallislehden ilmoitukset. Vähän sama kuin tuudittautuisi siiihen, että Suomeen ei talvella sada senttiäkään lunta.

Sukupolvista riippumatta ostopäätös tehdään yhä useammin verkossa ja jos sinun yrityksesi ei ole Googlen etusivulla, sinua ei ole olemassakaan. Pelkkien nettisivujen tekeminen ei sinua toki vielä pelasta, sinun täytyy vielä lisäksi markkinoidakin osaamistasi. Mutta se onkin jo sitten eri tarinan aihe.

Uskallatko sinä ottaa riskin ja elää ilman nettisivuja?

Lisää asiaa

« | »

Aloita tuplaus tästä!

Tuplausoppaasta saat eväät, joilla tehostat markkinointiasi nopeasti. Anna vain nimesi ja sähköpostisi, niin opas on sinun.

Tilaus onnistui!