Yritystoimintaan liittyy riskejä. Yrittäjä kohtaa niitä jatkuvasti. Investointeihin, kasvuun, palkkaamiseen, kilpailuun, kaikkeen liittyy riskejä. Riskejä voi pienentää huolellisella suunnittelulla, mutta joskus riski lyö kasvoille ja lujaa.
Voit joutua ryöstetyksi, kaatua hotellin pihalla ja katkaista niskasi, sairastua vakavasti tai kuten yrittäjä Kangasalla, menettää koko liiketoiminnan tulipalon vuoksi.
Näihin kaikkiin edellä mainittuihin voi toki yrittää varautua vakuuttamalla itsensä kipeäksi, ostamalla kaltereita, palosammutusjärjestelmiä tai kontata kaikki talven liukastamat kävelyosuudet. Aina se vakuutus tai varautuminenkaan ei riitä.
Ei riitä, jos katsoo kuluttajien käyttäytymistä.
Kangasalla palavaa kirpputoria ei oltu vielä sammutettu, kun yrityksen Facebook-sivulla asiakkaat vaativat rahojaan itselleen. Ensimmäinen oletus kirjoittaneilla oli, että yrityksen tileillä täytyy olla asiakkaiden rahaa kymmeniä tuhansia ja että yrittäjä aikoo nämä nyt pimittää. Tämän voi selvästi lukea rivien välistä.
Ymmärrän, että joillekin kirpputorien tulot ovat osa toimeentuloa tai jotkut jopa elävät kokonaan sen varassa. Mutta kun viimeisillään raskaana oleva yrittäjä menetti liiketoimintansa ja useat muut työpaikkansa, missä on ihmisten kohtuus?
Yrittäjän olisi ilmeisesti pitänyt seistä palopaikalla lompakko ojossa ja jakaa rahaa sitä pyytäville.
Toinen tapaus tuli vastaan myös Facebookissa. Äiti ja lapsi olivat joutuneet onnettomuuteen Lidlissä. Lidlin työntekijä oli kuskannut myymälässä liian korkeita leipälaatikkopinoja. Pinot olivat kaatuneet kesken kuljetuksen sillä seurauksella, että äiti ja lapsi olivat jääneet näiden alle.
Äidin kirjoittaman kuvauksen mukaan tapahtuneesta oli selvitty mustelmilla ja venähdyksillä, jotka lääkärinkin mukaan paranevat muutamassa viikossa. Äiti kuitenkin päätti levittää tätä kertomusta Facebookissa, koska oli saanut vain kaksitoista euroa korvausta Lidliltä.
Tarinan kommenteissa kuitenkin selviää, että Lidl oli korvannut 170 € (kaikki sairaalan kuvaus- ja tutkimuskulut) sekä kaksitoista euroa tämän päälle. Eli Lidl oli korvannut kaikki kulut.
Äiti siis levittää tarinaa julkisuushakuisesti Lidlin 12 euron korvauksesta. Toki voidaan pohtia sitä, olisiko Lidl voinut ”korvata” pienimuotoisesti lahjakortilla sekä pahoittelujen kera tapahtunutta.
Mutta paljoonko tämä äiti olisi ollut tyytyväinen?
Toivon, että Suomeen ei rantaudu amerikkalainen korvauskulttuuri, jossa kaupassa liukastunut voi vaatia yritykseltä miljoonien korvauksia. Toivon, että meistä jokainen oppisi käyttämään sitä maalaisjärkeä ja ajattelemaan, mitä on kohtuullisuus.
Yrittäjyys on täynnä riskejä. Osan yrittäjä hyväksyy allekirjoittaessaan yrityksen perustamispaperit. Osaan voi yrittää varautua ja estää parhaansa mukaan tilanteiden syntymisen. Valtaosaan ei voi varautua, ennen kuin tapahtunut on käsissä.
Toivon sydämestäni voimia yrittäjälle ja henkilökunnalle, joka on kohdannut ylivoimaisen riskin. Voimaa tulevaan.
« TuplaTurinat – postiluukkuleipää, ilmaisia käyntikortteja ja painava ananas | TuplaTurinat – ulkoistettu visio, kaunis kiitos ja harhaanjohtamaton Maikkari »
Terve Tuplaamon pojat,
Asiakkaat ovat todellakin ajoittain täysin kohtuuttomia. Leikin kuitenkin sen verran paholaisen asianajajaa, että väitän esimerkeistänne Kirpputorin olevan paljon kohtuuttomampi tapaus kuin Lidl, ja perustelen.
En itsekään kaipaa amerikkalaistyylistä prosessia Suomeen. Sen sijaan jossain määrin kyllä kaipaan järkeviä punitiivisia korvauksia. Jos nyt ajatellaan tätä Lidlin tapausta niin siellähän on selvästi noudatettu toimintatapaa, liian korkeiden pinojen kasaamista, joka on vaaraksi asiakkaiden turvallisuudelle. Tällä kertaa selvittiin ruhjeilla, mutta huonomminkin olisi voinut käydä. Kysymys kuuluu: mikä on Lidlin kaltaisen miljardikorporaation kannustin eli hienosti sanottuna insentiivi tehdä asialle (=huolimattomalle toimintakulttuurille) mitään, jos vahingon sattuessa kustannus yhtiölle on luokkaa satasia? Mielestäni insentiiviä ei ole, vaan voi jopa olla että tällainen sivullisten turvallisuuden vaarantava toiminta on tehokkaampaa kuin turvallinen toiminta ja näin ollen Lidlillä on itse asiassa taloudellinen kannustin jatkaa entiseen tapaan. Onhan mahdollista, että kasaamalla korkeita pinoja työ sujuu nopeammin, vaikka välillä joku pino kaatuukin.
Taloustiede tuntee käsitteen negatiivinen ulkoisvaikutus. Sillä tarkoitetaan jotain toiminnasta seuraavaa haitallista vaikutusta, jonka kustannus ei lankea itse toimijalle tai tämän asiakkaalle vaan jollekin kolmannelle osapuolelle. Amerikkalaisessa järjestelmässä on ammuttu korvausmäärissä rajusti yli, mutta pohjalla oleva ajatus on se, että näiden negatiivisten ulkoisvaikutusten kustannus viedään toimijoille ja niin suurena, että niitä kannattaa välttää.
Suomessa on joitain kuluttajansuojaan liittyviä oikeuksia kuten esimerkiksi rajaton 14 vuorokauden palautusoikeus etämyynnissä, jotka ovat mielestäni liiallisia. Sen sijaan kuluttajan oikeusturva ei ole kaksinen mitä tulee vahinkoon, jonka hän on kärsinyt elinkeinonharjoittajan huolimattoman tai jopa tahallisen toiminnan vuoksi. Varsinkin suurten kuluttajamäärien kusettaminen pienissä määrin on täällä erityisen kannattavaa, koska Suomessa ei ole toimivaa ryhmäkannejärjestelmää, vaan laki on täydellisesti vesitetty antamalla kanneoikeus yksin kuluttaja-asiamiehelle.
Juuri näin.
Välillä ahdistaa tämä maailman meno, tai pitäisikö sanoa ihmisten itsekeskeisyys. Myötätunto ja toisen asemaan asettuminen on rapissut.
Jos minun kirppisrahani ovat tärkeämpää kuin kirppisyrittäjän tulipalo, niin aika pahasti metsään menee. Olkoonkin, että minulla olisi OIKEUS rahoihini. Argh!