Oletko yrittäjä ja mietit markkinointia? Olet perillä!
Puhelu, joka muutti kaiken
Jukka ja Pasi tokaluokalla Kauhavan Kosolan koulussa 1985Keväällä 2009 Pasi myi liikelahjoja ja Jukka kirjoitti mainostekstejä ja kehitti markkinointikonsepteja freelancerina. Kauhavan Kosolan koulun pihalta kavereiden tiet olivat kulkeneet eri polkuja, mutta sopivaa kohtaa ohjata ne samalle linjalle oli haettu jo jonkin aikaa. Huhtikuinen puhelu muutti kaiken.

Jukka oli kyllästynyt jo mainostoimistoaikoinaan siihen, että kukaan ei ollut kiinnostunut tuloksista. Riitti, jos kampanja oli asiakkaan mielestä kiva. Kun kyllästymiseen yhdistyi halu auttaa pieniä yrittäjiä, joilla ei ole varaa mainostoimistojen palveluihin, kehittyi idea täysin uudenlaisesta toimistosta.

Pasi oli tehnyt myyntityötä jo lähes 20 vuotta. Kauppojen saaminen oli mukavaa, mutta veti muualle. Tupakka-alalla hankitut kokemukset myyjien valmentamisesta olivat sytyttäneet kipinän, joka etsi sopivan kuivaa sytykettä.

Kun siis Jukka eräänä huhtikuun päivänä 2009 soitti Pasille ideastaan, alusta oli jo valmis. Puhelussa mainittu työnimi jäi elämään ja 7.7.2009 kaupparekisteriin kirjattiin uusi yritys: Oy TuloksenTuplausToimisto Ab

Nimi on edelleen sama, mutta toki meidät tunnetaan nykyään paremmin Tuplaamona. Vaikka tuotteet, konseptit ja strategiat ovat vuosien saatossa eläneet, perusidea pysyy ja paranoo. Yrittäjien auttaminen pysyy kirkkaana kaiken tekemisemme ytimessä.

Perustamisesta on kulunut jo mukava määrä vuosia ja yhä olemme olemassa. Siitä kuuluu kiitos asiakkaillemme, jotka ovat jaksaneet kanssamme tehdä töitä. Toivottavasti saamme palvella Teitä myös jatkossa.

Jos emme ole vielä päässeet auttamaan sinua, toivottavasti jatkossa löydämme yhteistä tekemistä. Tule tervehtimään tapahtumissa tai toimistolla, soita, lähetä sähköpostia. Yhteisestä juttutuokiosta se lähtee. Meille olisi kunnia saada sinunkin nimesi alla olevaan listaan.

Yrityksiä ja yhteisöjä, joita olemme saaneet palvella
Autoalan Ruosteenestoliikkeiden Keskusliitto ry
Business recruitment oy
Connection House Oy
Delta-Enterprise Ltd
Design Forum Finland Oy
Digita Oy
DNA Welho Oy
E sports group Oy
Elämyssihteerit Oy
Eläkevakuutusyhtiö Elo
Evecon trainers oy
Face Factory Oy
Fennia
Finanssi ja vakuutuskoulutus FINVA
Finnpark Oy
Greenline Invest Finland Oy
Harvestia Oy
Helsingin Messut Oy Wanha Satama
Henkilöstöratkaisu Extraajat Oy
Hiuspalvelu E.W.A
Huom! | Pirkanmaan laatuvälitys Oy
Industria Oy
Joka-Remontit Oy
Kalustetukku Oy Espoo
Kiffel
Konecranes Oy
Kujanen consulting Oy
Kuntokumppanit Oy
Lahden Messut Oy
Lindt & Sprüngli
Logotiimi Oy
Luomulaatikko Oy
Mahtipontinen PP Oy
Maikki Osk
Myynnin ja markkinoinnin ammattilaiset SMKJ Ry
Myyntimiesten yhteismarkkinointi Oy
Mökkikeskus
Nordic Action Oy
Paklaamo Oy
Pirkanmaan Ammattikorkeakoulu
Pirkanmaan Ely-keskus
Pirkanmaan yrittäjät
PSK-Aikuisopintokeskus/ Haukiputaan yrittäjät
Presidents Institute
POP Pankkiliitto
POP Kurikan osuuspankki
Satellitti ja antenniliitto Sant Ry
Scriptio Oy
SKC Tampere Oy
SNT-Group Oy
SSL Turku Oy
Suomen Ammattijärjestäjät ry
Suomen Rakennusterveyspalvelut Oy
Swarzkopf/Henkel Norden
Sähköinfo Oy
T:mi Lepfix/Lommot.fi
Tampereen Ammattikorkeakoulu
Takoma Oy
Talousmestari Oy
Tampereen Siivous
tmi Kati Vasell
Tocosoft Oy
Tredea/Luovat-verkot
Turun Yliopisto/Nature Craft hanke
Unique Lapland Oy
Uudenmaan salaojahuolto
Vaasan aikuiskoulutuskeskus
Vaasan Messut Oy
Varsinais-Suomen Yrittäjät Ry
Viija Oy
Vaunula Oy
Vehoniemen automuseo
VeraVia Finland Oy
Visy Oy
Vuoristo Yhtiöt/Haikon Kartano
Tällä porukalla mennään
Jukka Lahti

Jukka Lahti

Tuplaaja

040 500 9283
jukka@tuplaamo.fi

Markkinoinnin yleisbesserwisser. Lempisana on “miksi”, jolla hän tuhoaa järjestelmällisesti typeriä ideoita. Paitsi tietysti omiaan. Jukan erikoisuutena ja toimiston riemastuttajana ovat pyytämättä ja yllättäen heitetyt puujalkavitsit.

Jukka on tehnyt markkinointia vuodesta 2003. Sydäntä lähellä etenkin (markkinointitekstien) kirjoittaminen ja kaikki digimarkkinointiin liittyvä.

Pasi Rautio

Pasi Rautio

Myyntikuiskaaja, markkinoinnin apumies

0400 300 385
pasi@tuplaamo.fi

Kipinä asiakaspalveluun ja myyntiin syttyi jo 8-vuotiaana perheyrityksen tiskin takana. Varsinainen myyntiura alkoi viisi vuotta myöhemmin ja jatkuu edelleen.

Myyjien valmennus astui kuvaan kymmenkunta vuotta sitten ja siitä löytyikin se kaikkein omin ala. Pasi elää niin kuvainnollisesti kuin kirjaimellisesti siitä, että pystyy auttamaan ihmisiä parempiin tuloksiin.