Oletko yrittäjä ja mietit markkinointia? Olet perillä!

”Myyntisuppilo nostaa yrityksesi uudelle tasolle – nyt toteutamme sen sinulle avaimet käteen!”

Kuinka usein käy niin, että tapaat jonkun ensimmäistä kertaa ja hän ostaa sinulta heti?

Meille ei ainakaan käy niin juuri koskaan. Vähintäänkin ostaja kertoo lukeneensa materiaalejamme netissä tai kahlanneensa Tuloksentuplauskirjan läpi.

Sama pätee jokaiseen yritykseen, varsinkin uuteen. Syy löytyy syvältä aivoistamme. Ihminen on saaliseläin. Me pelkäämme tuntemattomia asioita. Me epäilemme vieraita ihmisiä.

Me emme syöksy suin päin ostamaan ventovieraalta ihmiseltä tuntematonta tuotetta. Silti monen yrityksen myynti perustuu juuri päinvastaiseen ajatukseen.

Myyjä –  etenkin yrittäjä – odottaa, että asiakas ostaisi heti ensi puheella

Se näkyy tyypillisimmin reaktioissa epäonnistuneisiin kampanjoihin. Kun tilausputki ei täytykään, homma meni ”täysin reisille”.

Ostamme ihmiseltä, jonka tunnemme, josta pidämme ja johon luotamme. Yksikään yritys, yksikään yrittäjä ei saavuta sellaista asemaa hetkessä.

Tarvitset siis useamman kontaktin asiakasehdokkaaseen ennen kuin hän uskaltautuu ostamaan. Ja kun hän on valmis ostamaan, haluat laskea ostamisen kynnyksen mahdollisimman alas.

Paras tapa tehdä tämä on rakentaa asiakkaalle talsittavaki mukavan helppo polku, joka tekee ostamisesta vain yhden, itsestäänselvän askeleen monien muiden joukossa.

Mikä tekee yrityksestä menestyvän?

Tunnettuus, hyvä maine, hyvät tuotteet, erinomainen markkinointi, sijainti, hinnoittelu ja moni muu asia vaikuttaa yrityksen menestykseen. Taustalla vaikuttaa kuitenkin yksi kaiken ratkaiseva voima. Se on tärkein syy menestykseen…

Se on järjestelmällisyys.

Suurimmat ja kauneimmat yritykset tekevät kaiken järjestelmällisesti ja menestyvät siksi.  Ne toimivat valmiiden suunnitelmien ja prosessien mukaisesti, asiat tehdään aina samalla tavalla.

Toki näitä prosesseja muokataan, jos ne eivät toimi ja koko ajan kehitetään uusia tuotteita ja tapoja tehdä. Mutta ilman prosesseja arki muuttuu pelkäksi improvisoinniksi ja elintärkeitä asioita jää tekemättä.

Todella menestyvät yritykset tekevät kaiken järjestelmällisesti ja tärkein järjestelmällisyyden alue on myynti ja markkinointi. Se tuo rahan taloon.

Yleensä tarkkaan suunnitellut prosessit mielletään vain isojen yritysten asioiksi. Niiden tilillä riittää raha ja toimistossa väki kaiken suunnittelemiseen ja piirtämiseen.

Mutta jos miettii vähän tarkemmin huomaa asian olevan juuri päin vastoin.

Mitä pienempi yritys, sitä kipeämmin se tarvitsee suunnitelmia, prosesseja ja automatisointia

Jos teet töitä yksin, et sinä ehdi keksiä pyörää uudelleen jokaisen asiakkaan kohdalla. Eikä sinun lompakkosi kestä pyöränkeksijän palkkaamistakaan. Sinun täytyy rakentaa järjestelmiä, jotta pystyt tekemään säällisessä ajassa kaiken sen mitä sinun pitää tehdä.

Tärkeimpänä tietysti se, että palvelet asiakkaasi huikean hyvin, mutta heti seuraavaksi tärkeysjärjestyksessä on saada myynti ja markkinointi toimimaan järjestelmällisesti.

Tätä kokonaisuutta kutsutaan myyntisuppiloksi.

Myyntisuppilo johdattelee asiakasehdokkaan ensikontaktista määrätietoisesti aina kanta-asiakkaaksi asti

Kun suunnittelet ja toteutat yrityksellesi myyntisuppilon, rakennat käytännössä portaat, jotka kuljettavat asiakasta tasaisen turvallisesti kohti isompia kauppoja.

Suppilosi käynnistyy siitä, että houkuttelet asiakkaita vaikutuspiiriisi sisältömarkkinoinnin keinoin. Siis tarjoamalla ohjeita, vinkkejä, mielenkiintoista luettavaa, katsottavaa ja kuunneltavaa potentiaalisille asiakkaillesi.

Samalla kasvatat omaa asiantuntija-asemaasi, opetat asiakasta ostamaan ja teet itsesi tutuksi. Kaikki tämä madaltaa myyntisuppilosi tulevia askelmia.

Kun saat ihmisiä tulemaan luoksesi, haluat saada heidän yhteystietonsa. Sen teet liidimagneetilla. Liidimagneetti on jokin ilmainen materiaali, jonka asiakasehdokas saa antamalla sinulle sähköpostiosoitteensa.

Jos et pyri keräämään esimerkiksi nettisivujesi kävijöiltä yhteystietoja, valtaosa heistä ei enää koskaan palaa luoksesi. Sähköpostiosoitteen avulla pystyt silti markkinoimaan heille. Kuten sanottua, harva ostaa ensi tapaamisella. Sinun täytyy siis tehdä kaikkesi, jotta saat ne toisetkin treffit. Liidimagneetti antaa sinulle sen mahdollisuuden.

Liidimagneetin jälkeen haluat, että asiakas ostaa sinulta jotakin pientä. Tätä me kutsumme alkupalatuotteeksi. Se on jokin pieni, halpa ja helppo tuote, jonka asiakas voi ostaa sen enempää miettimättä. ”Eihän se ole kuin vitosen.”

Alkupala ei tuota sinulle vielä katetta. Sen myynti voi jopa tuottaa sinulle tappiota. Mutta vaikka alkupalatuotteen myynti ei ropise sellaisenaan viivan alle, se merkitsee valtavasti myyntiprosessillesi. Se mullistaa suhteesi ostajaan, sillä se muuttaa asiakasehdokkaan asiakkaaksi.

Meillä nimittäin tapahtuu päässä naksahdus, kun annamme jollekulle rahaa vastineeksi jostakin tuotteesta tai palvelusta. Aikaisemmin emme oikein luottaneet tähän henkilöön ja nyt yhtäkkiä luotamme. Alkupalatuote vaikuttaa psykologisesti moninkertaisesti hintaansa enemmän.

Kun saat alkupalatuotteen myydyksi, alatkin johdatella asiakasta kohti kovempia aineita. Pidät häneen jatkuvasti yhteyttä ja ryhdyt samalla myymään isompaa tuotetta. Tämä on päätuotteesi tai ainakin sellainen, josta saat jo katettakin. Luultavasti tarjoat tätä tuotetta tällä hetkellä asiakasehdokkaalle heti kättelyssä.

Ensimmäisen ”kunnollisen” myynnin jälkeen siirrytäänkin sitten siihen osuuteen, joka puuttuu usein niiltäkin yrityksiltä, joilla on jonkinlainen myyntisuppilo. Ryhdytään nimittäin myymään asiakkaalle lisää, otetaan hänet mukaan ”tuotekehitystiimiin” ja kannustetaan häntä suosittelemaan.

Myös nämä asiat täytyy suunnitella myyntisuppiloon, jotta ne oikeasti tapahtuvat. Todelliset tulokset tehdään vasta täällä ”olohuoneen puolella”.

Mutta miksi myyntisuppilo toimii?

Oikein rakennettu myyntisuppilo toimii takuuvarmasti, koska siinä toteutuu kaksi myynnille elintärkeää periaatetta.

1. Asiakasta johdatetaan askel kerrallaan eteenpäin

2. Asiakkaalle ehdotetaan aina mitä seuraavaksi

Näiden periaatteiden toteuttaminen kääntää ensikontaktin epäluottamuksen vähitellen luottamukseksi. Ja tehokas myyntisuppilo tekee sen vieläpä osapuilleen automaattisesti.

Mielessäsi käy nyt ehkä epäilys: Sisältömarkkinointia, liidimagneettia, sähköpostimarkkinointia, automaatiota, alkupalaa, päätuotetta, tuotekehitystä.

”Missä välissä minä muka tuon kaiken ehdin tehdä?!?” ”Ei oo aikaa. Ei oo osaamista. Pitäisi opetella liikaa uusia asioita.”

Valtaisalta tuntuvan urakan äärellä usko horjuu. Haet ehkä oljenkorsia. ”Kyllähän tää nyt näinkin menee.” ”Kyllä tää tästä vielä paranee.”  ”Suhdanteet nousee, jostain löytyy uusia asiakkaita, jostain löytyy jokin iso diili.”

Voihan niinkin käydä. Kysy kuitenkin itseltäsi, kannattaako oikeasti tuudittautua odottamaan jotakin onnenpotkua.

Toinen vaihtoehto on, että ryhdyt toimeen nyt heti ja tilaat meiltä myyntisuppilon yrityksellesi.

Kaikki lähtee siitä, että tutustumme yritykseesi, bisnekseesi ja markkinointiisi. Haluamme tietää mitä myyt, kenelle, miten löydät asiakkaita ja miten kaupat syntyvät. Tutkimme myös mitä kilpailijasi tekevät. Haastattelemme myös asiakkaitasi, jotta saamme selkeän käsityksen mitkä ovat parhaat tavat juuri sinun yrityksellesi markkinoida ja myydä.

Tämän selvitystyön pohjalta luomme myyntisuppilollesi rungon ja alamme työstää siihen kuuluvia osia.

1. Sisältömarkkinointi

Luomme yrityksellesi yksinkertaisen sisältömarkkinointisuunnitelman ja toteutamme käytännössä sen muutamat ensimmäiset sisällöt. Mikäli ennen sisältömarkkinoinnin aloittamista esimerkiksi nettisivuillesi tarvitaan remonttia, keskustellaan sen toteuttamisesta erikseen. Pienet muokkaukset voidaan tehdä samaan hintaan, mutta isompiin toimenpiteisiin tarvitaan lisäbudjettia.

2. Liidimagneetti

Ideoimme ja toteutamme yrityksesi liidimagneetin sekä sen tilaus- ja toimitusjärjestelmän nettisivuillesi. Avaamme sinulle myös ActiveCampaign-tilin, jonka ensimmäinen vuosi 1000 sähköpostiosoitteeseen saakka sisältyy paketin hintaan.

3. Sähköpostimarkkinointi

Suunnittelemme ja rakennamme liidimagneetin jälkeisen automaattisen sähköpostisarjan. Lisäksi suunnittelemme jatkuvan sähköpostimarkkinointikonseptisi, jota alat hyödyntää heti. Konsepti sisältää aikataulun, suuntaviivat sisällölle sekä sähköpostien muodon. Näiden pohjalta pystyt toteuttamaan markkinointia itsenäisesti.

4. Markkinoinnin automaatio

Asennamme sivuillesi markkinoinnin automaation vaatimat seurantakoodit. Sen lisäksi suunnittelemme tavat, joilla saat markkinoinnin automaation alkuun ja rakennamme ensimmäiset automaatio ActiveCampaign-tilillesi. Tuotamme myös näiden automaatioiden vaatimat sisällöt.

5. Alkupala, eli ensimmäinen myytävä

Ideoimme yhdessä sinun kanssasi sopivan alkupalatuotteen, joka uuden asiakkaan on mahdollisimman helppo ostaa. Tuotamme myös alkupalan myyntitekstit.

6. Vau-efekti

Kehitämme kolme yrityksesi toimintaan sopivaa tapaa tuottaa asiakkaalle vau-olo. Siis mukavia yllätyksiä, jotka tuovat asiakkaallesi hyvän mielen. Suunnittelemme myös missä ostoprosessin vaiheessa ja miten nämä vau-efektit toimitetaan asiakkaalle.

7. Jatkuva yhteydenpito

Rakennamme sinulle suunnitelman jatkuvaan yhteydenpitoon asiakkaiden kanssa.

8. Tuotekehitys

Suunnittelemme käytännöt, joilla otat asiakkaasi mukaan tuotekehitystyöhösi, eli miten saat järjestelmällisesti asiakkailtasi ideoita ja palautetta, joiden pohjalta voit jalostaa uusia tuotteita ja palveluita.

Kuten huomaat, Myyntisuppilo-paketti on melkoisen massiivinen projekti ja siksi sen toteuttamiseen täytyykin varata hivenen reilummin aikaa. Ja työtä tämä vaatii luonnollisesti myös sinulta, sillä moni asia jää sinun toteutettavaksesi sen jälkeen, kun me olemme luoneet suuntaviivat.

Toisaalta, menestys vaatii työtä ja varmasti sinä yrittäjänä sen ymmärrät ja olet siihen valmis. Eiköhän siis kääritä hihat ja ryhdytä rakentamaan yrityksesi tulevaisuuden mullistavaa myyntisuppiloa.

Mehukkaiden näkymien iso projekti

Myyntisuppilo-projektille varataan aikaa kaksi kuukautta, ja sinunkin panostasi tarvitaan siihen. Valtaosan työstä teemme kuitenkin me. Me rakennamme sinulle siis kahdeksan viikon aikana polun, jota pitkin johdatat asiakasehdokkaasi ensikontaktista kanta-asiakkaaksi saakka. Samalla rysäyksellä laitetaan järjestykseen yrityksesi

  • Sisältömarkkinointi
  • Liidien kerääminen
  • Sähköpostimarkkinointi
  • Markkinoinnin automaatio
  • Alkupalatuote
  • Vau-efekti
  • Jatkuva yhteydenpito asiakkaisiin
  • Asiakkaisen aktivointi tuotekehityksen avuksi

Koko paketti kustantaa sinulle 9570 € + alv 24 %. Jos haluat, laskutus voidaan jaksottaa kuuteen kuukausierään, joista ensimmäinen tulee maksuun projektin alkaessa. Eriin lisätään vain 15 euron laskutuslisä, jolloin maksat siis 6 x 1610 € = 9660 €.

Ei, tämä ei ole mikään pieni investointi. Mutta jos alat laskea kuinka paljon järjestelmällinen ja tehokas myyntisuppilo voi sinulle tuottaa, äkkiä summa ei vaikutakaan niin isolta.

Jos haluat kasvattaa myyntiäsi, sinulla on siihen kolme tapaa

Voit kasvattaa ostajien määrää, kasvattaa keskiostosta tai lisätä ostokertojen määrää. Tuplaamalla minkä tahansa näistä, voit tuplata myyntisi.

Kaksinkertainen määrä asiakkaita, kaksinkertainen määrä ostokertoja tai kaksinkertainen keskiostoksen koko ei kuulosta kovin realistiselta tavoitteelta. Mutta entäpä, jos parannat kaikkia kolmea kohtaa 26 %?

Lasketaanpa:

Ostajat

Keskiostos

Ostokerrat/vuosi

Liikevaihto

100 kpl

100 €

10 kpl

100 000 €

126 kpl

126 €

12,6 kpl

200 037,76 €

Hyvin rakennettu myyntisuppilo pureutuu kaikkiin näihin kolmeen kohtaan, jolloin kaikki kehittyvät. Kokeilepa siis laskea, mitä tämä kenties sinun bisneksessäsi tarkoittaisi.

Pikaisenkin laskeman jälkeen huomaat, että Myyntisuppiloon sijoitettu raha alkaakin tuntua varsin pieneltä

Varsinkin kun suppilo jää sinun käyttöösi vuosiksi eteenpäin. Pienillä päivityksillä se voi hyvinkin jauhaa sinulle kauppaa vielä kymmenen vuoden kuluttua.

Jos haluat nostaa yrityksesi seuraavalle tasolle, tartu Myyntisuppiloon nyt! Lähetä alla oleva lomake, niin otamme sinuun yhteyttä mahdollisimman pian.

Lomakkeen lähettäminen ei sido sinua mihinkään, mutta se voi olla alku hienolle tarinalle!

Minua kiinnostaa kovasti myyntisuppilon kehittäminen yritykselleni. Ottakaa minuun yhteyttä!

3 + 2 =