Oletko yrittäjä ja mietit markkinointia? Olet perillä!

Kuinka usein olet käynyt seminaarissa, koulutuksessa tai tapahtumassa, josta olet saanut roppakaupalla uusia ideoita, lisää virtaa kroppaan ja tekemisen meininkiä?

Kuinka usein olet luvannut itsellesi näiden tilaisuuksien jälkeen tarttuvasi toimeen ja tekeväsi muutoksen, mutta sitten pettänyt lupauksesi?

Luultavasti jätit aikeesi toteuttamatta silkkaa laiskuuttasi, tai ehkä muutos pelotti. Annoit periksi ja jatkoit asioiden tekemistä samalla vanhalla tavalla päätöksestäsi huolimatta.

Ei hätää, et ole yksin. Valtaosa meistä tekee niin.

Nykyään on huimaa, kun oikeastaan mitä tahansa isompaa bisnestapahtumaa voi seurata sosiaalisen median välineistä, milteipä livenä. Eihän se paikan päällä olevaa fiilistä korvaa, eikä oikeita kohtaamisia, mutta sisällöstä pysyy kärryillä.

Ihmiset intoutuvat harvoin täyttämään Twitter-virtaansa pienemmistä koulutuksista, mutta usein silmistä näkee sen innon ja virran, jota lähdetään työhön viemään. Jotain kuitenkin tapahtuu siinä koulutustilan oven ja työpaikan oven välillä.

Pienellä yrittäjällä muutoksen virtapiikin tasoittaa arki. Isommassa organisaatiossa muutoshalut vesittävät ne työkaverit, jotka eivät seminaariin vaivautuneet tai jotka ovat muuten vaan elämäänsä kyllästyneitä.

Satojen tai tuhansien eurojen satsauksella saa pyyhkiä hanuria, jos mitään ei tapahdu.

Jos mikään ei mene muutokseen tai käytäntöön, reissu oli turha. Näin valitettavasti tapahtuu juuri nytkin valtaosassa suomalaisista yrityksistä.

Meitä ohjaa pelko. Pelko estää meitä tekemästä asioita. Pelkäämme muuttaa itseämme ja toimintaamme, koska emme tiedä, mitä se tuo tullessaan. Pelkäämme epäonnistumista ja naurunalaiseksi tulemista.

Nappaa tästä krapulalääkkeet seminaarin jälkeiseen elämään:

  1. Piirrä (tai kirjoita) suunnitelma paperille
  2. Pilko suunnitelmasi mahdollisimman pieniin vaiheisiin, jotka on helppo toteuttaa
  3. Selvitä kaikki ne kohdat, joihin tarvitset ulkopuolista apua
  4. Ole valmis liikkumaan epämukavuusalueella
  5. Epäonnistu rohkeasti
  6. Tartu toimeen

Kerro, millaisia lääkkeitä sinä käytät seminaarikrapulaan? Millä sinä viet asiat käytäntöön?

Lue myös seitsemän vinkkiä seminaariin ja kuinka ottaa myyntikoulutuksesta kaikki irti.

« | »

Yksinyrittäjäkin voi tehdä mukavan tilin inhimillisellä työmäärällä!

Yrittäjänä sinun pitäisi joko

  1. Tienata paremmin kuin työntekijänä.
  2. Tehdä vähemmän töitä samalla tulotasolla.
  3. Saada päättää vapaasti milloin, missä ja kuinka paljon teet töitä ja silti tulla toimeen mukavasti.

Jos yksikään noista kohdista ei toteudu, yrittäjyyden riskien ottaminen on järjetöntä. Kun hoidat asiat oikein, voit saavuttaa tilanteen, jossa tienaat paremmin, teet vähemmän töitä ja nautit yrittäjän vapaudesta. Tämän koulutuksen ainoa tavoite on viedä sinut sinne.