Oletko yrittäjä ja mietit markkinointia? Olet perillä!

Isot ketjut jyrää pihoissa ja puutarhoissa. Pienille ei jää tilaa, ja kuluttajien vaihtoehdot vähenevät. Samanväriset kyltit valtaavat tienvarret kylästä toiseen. Vai onko vaihtoehtoja sittenkin?

”Kyllä iso toimija laittaa niin sanotusti juoksemaan kovempaa.” (Aamulehden Moro-liite, 11.7.2013) Näin kertoo Neste-yrittäjä Mika Marttila, jonka aseman viereen tupsahti Aakkostönö.

Toisessa haastattelussa yrittäjä sanoo, että jäädään seuraamaan tilannetta.

EI. Nyt ei kannata jäädä seuraamaan. Nyt kannattaa toimia.

Kuluttajat kaipaavat muutakin kuin konseptoitua höttöä. Siitä kertovat ryhmät sosiaalisen median kanavissa ja puhelimille saatavat välineet vaihtoehtojen etsintään.

S-ryhmän ABC-liikenneasema tupsahti markkinoille reilut kymmenen vuotta sitten. Osuuskaupat toivat rytinällä S-edun ja uudenlaisen konseptin Suomeen. Tai no, ei se uusi ollut. Olihan Esso, Shell, Neste ja monet muut tarjonneet samaa huttua jo vuosikymmeniä. Elintarvikkeita, ruokaa ja polttoainetta. Kansan suussa aakkosketjun lempinimen saanut ruokintapaikka tuli rytinällä sisään. Tärkeille pääväylille vanhojen kylkeen.

Hyvät ruokakaupat, massiiviset rakennukset ja siistit vessat ovat vuosikymmenen saatossa vaihtuneet massaan, konekahviin ja likaisiin vessoihin. Siis siihen samaan, mihin Esson, Shellin ja Nesteen baarit olivat ajautuneet ennen ABC:n tuloa.

Kansa haluaa muuta, onko vaihtoehtoja?

On niitä. Into-Digital Oy:n tekemä Vaihtoehto ABC:lle -puhelinsovellus kertoo GPS:n avulla lähimmän vaihtoehtoisen taukopaikan. Ja onhan niitä toista sataa taukopaikkaa, yhteisöllisesti kerättynä.

likainenwcOnko muilla yrittäjillä mahdollisuuksia? On.

Tässä lista asioista, joita Mika Teivon Nesteellä, Marjatta Elämänjärven Cafessa (keksitty) tai vaikka ABC:n ketjujohtaja voi tehdä paremmin.

1. Puhtaat WC-tilat
Useimmiten asiakkaan ensimmäinen ja viimeinen muistikuva on hotellihelpotuksesta. Lainehtiiko lattia ureaa, vettä, wc-paperia? Mikä on hajukerroin? Siisti WC, puhdasta aina ja hyvä tuoksu, käsipaperia tai pyyhettä löydyttävä. Sillä pääsee jo pitkälle.

2. Henkilökunnan asenne palveluun
Asiakaspalvelun on oltava priimaa. Kassalle ei kannata mieleltään kireintä Pirkkoa laittaa. Hymy, kiitos ja ole hyvä, siitä asiakas pitää.

3. Hyvä ruoka
Palkkaa hyvä kokki. Tee ruokaa, jota asiakkaasi haluavat. Tee voileipäbaari, jossa kokki loihtii haluamasi tuoreen sämpylän (Kopioi vaikka Subwayn malli asemallesi/kahvilaasi). Tee taukopaikastasi vaikka lähiruuan näyteikkuna. Gurmeeta pöytään.

4. Kahvi
Heivaa se myyntitykin myymä kahvimasiina ulos. Palaa vanhaan ja keitä tuoretta kahvia. Etsi yhteistyökumppaniksi lähipaahtimo. Keitä pannukahvia.

5. Palvele asiakasta auto-ongelmienkin kanssa
Kouluta väkeäsi lähimmän autohuollon kanssa vaihtamaan lamppu, pyyhkijänsulat ja lisäämään öljyä. Sovi lähimmän varaosaliikkeen kanssa yhteistyöstä ja pienestä pientarvikehyllystä. Osaset-ketju vaikka pienellä mainoshyllyllä mukaan. Tiedän, ei se lampun vaihto aina helppoa ole ja vaatii ammattilaiseltakin paljon. Ostakaa vaikka pädi, teettäkää automerkeille lampunvaihtovideot (yhteistyössä autoliikkeet) ja antakaa pädi käyttöön vaihto-operaation ajaksi. (Shell nosti myyntiään valtavasti tuomalla mittarikentille vanhat ”letkuapinat” takaisin)

6. Markkinoi
Ota haltuun Facebook, Foursquare, Vaihtoehto ABC:lle (tätä älköön ABC:n väki tehkö), Yelp, LinkedIn, Pinterest, you name it, take it. Kerää sähköpostilistoja, lähetä tekstareita, pöhise sosiaalisessa mediassa, tee jotain toisin. Järjestä tanssit, strippari bensakentän katolle. Älä jää tuleen makaamaan. Palkkaa Pispalan seurakunnan pastori tekemään mainossloganeita (Seura, Apu, Hymy – kirkossa, Tilaisuus tekee hartaan).

7. Palveluita joita ei muualta saa
– Pädiin mikä tahansa päivän lehti
– Paikallisen hevosmiehen kuumat vetovihjeet
– Paikallisen kiekkomiehen kuumat vetovihjeet
– Paikallisen tanssilavan kuumat vetovihjeet
– Kahvia ja ruokaa mukaan litrahinnalla (väsyneet karavaanariäidit ja tiettyjen uskontokuntien jäsenet matkalla suvipäiville)
– Väsähtäneen akun latauspisteitä (kännyköille & läppäreille & pädeille)

8. Kertauksena WC:t. Pitäkää ne WC:t puhtaana!!!
Markkinoikaa palveluitanne pisuaarien edessä ja naistenpuolella ovessa silmänkorkeudella. (Mittaa se istumalla pöntölle)

Keksiikö joku muu pienten pelastajia?

« | »

Yksinyrittäjäkin voi tehdä mukavan tilin inhimillisellä työmäärällä!

Yrittäjänä sinun pitäisi joko

  1. Tienata paremmin kuin työntekijänä.
  2. Tehdä vähemmän töitä samalla tulotasolla.
  3. Saada päättää vapaasti milloin, missä ja kuinka paljon teet töitä ja silti tulla toimeen mukavasti.

Jos yksikään noista kohdista ei toteudu, yrittäjyyden riskien ottaminen on järjetöntä. Kun hoidat asiat oikein, voit saavuttaa tilanteen, jossa tienaat paremmin, teet vähemmän töitä ja nautit yrittäjän vapaudesta. Tämän koulutuksen ainoa tavoite on viedä sinut sinne.