Oletko yrittäjä ja mietit markkinointia? Olet perillä!

Talvi yllätti autoilijat. Kymmeniä peltikolareita. Etäpäivä, kun kesärenkailla ei pääse töihin.

Talvi tulee Suomeen joka vuosi – ennemmin tai myöhemmin, keskimäärin kuitenkin lokakuun lopulla tai marraskuun alussa. Silti se yllättää autoilijat housut kintussa.

Miksi näin tapahtuu?

Miksi ihmiset, jotka ovat syntyneet lumeen ja kahlanneet siinä koko elämänsä, edelleen yllättyvät, kun taivaalta tippuu valkoista kylmää? Joka toisella on taskussaan älypuhelin ja jokaisella vähintään kotonaan netti, mutta silti emme yhtäkkiä osaa lukea säätietoja.

Miksi syksy toisensa jälkeen venytämme talvirenkaiden allelaittoa ja keväällä ajelemme varmuuden vuoksi toukokuulle talvikumeilla. Jos vaikka vappuna tulee räntää?

Kuka on epäonnistunut?

Kuluttajat asenteineen vai rengasmyyjät markkinoinnissaan? Vähän kumpikin.

Rengashotellit ovat yleistyneet sitä mukaa, kun kaupunkilaisilla ei ole omia varastoja ja lompakko on korvannut rengasraudan ja tunkin renkaanvaihtovälineenä.

Kun lumi tupsahti maahan, some-kanavat pätkähtivät täyteen selittelyitä. Renkaat hotellissa, ja nyt ei saa vaihtoaikaa kuin viikkojen päähän. Olisiko pitänyt varata vaihto aikaisemmin?

Vai olisiko rengasliikkeiden pitänyt soittaa asiakkaalle?

Sesonkien ulkopuolella rengasliikkeissä, paikan koosta riippuen, pyörii muutamia työntekijöitä. Ruuhkahuipuissa samassa putiikissa saattaa ympäripyöreää päivää tehdä parikymmentäkin sesonkimiestä.

Miksi tätä ruuhkahuippua ei kukaan tasoita? Miksi puhelimet eivät käy kuumana ja rengasliikkeen harjoittelija buukkaa aikoja hyvissä ajoin? Miksi mainostetaan rengassarjojen hinnoilla ja kuvilla sen sijaan, että mainostettaisiin turvallisuudella ja renkaanvaihdon oikea-aikaisuudella?

Miksi vakuutusyhtiöt eivät syksyllä paukuta kaskovakuutusta yhdessä rengasliikkeiden kanssa.

Paljon kysymyksiä, niin vähän vastauksia.

« | »

Yksinyrittäjäkin voi tehdä mukavan tilin inhimillisellä työmäärällä!

Yrittäjänä sinun pitäisi joko

  1. Tienata paremmin kuin työntekijänä.
  2. Tehdä vähemmän töitä samalla tulotasolla.
  3. Saada päättää vapaasti milloin, missä ja kuinka paljon teet töitä ja silti tulla toimeen mukavasti.

Jos yksikään noista kohdista ei toteudu, yrittäjyyden riskien ottaminen on järjetöntä. Kun hoidat asiat oikein, voit saavuttaa tilanteen, jossa tienaat paremmin, teet vähemmän töitä ja nautit yrittäjän vapaudesta. Tämän koulutuksen ainoa tavoite on viedä sinut sinne.