Oletko yrittäjä ja mietit markkinointia? Olet perillä!

Jo kymmenen vuotta sitten sanoin jokaiselle, joka oleili kuuloetäisyydellä, että jos yritys ei ole internetissä, sitä ei ole olemassa. Onko Facebook nyt kuin internet silloin.

Silloin vuosikymmen sitten lausumani ei ehkä aivan vielä pitänyt paikkaansa, mutta kovin pitkään sen toteutumista ei tarvinnut odotella. Nyt ylivoimainen vähemmistö ostavista ihmisistä EI käytä nettiä tiedonhakuun ennen ostopäätöksen tekemistä.

Lausunto on siis todempi kuin koskaan, mutta aletaanko nyt olla jo kokonaan uudessa tilanteessa Facebookin hallitessa valtavan ihmisjoukon nettikäyttäytymistä. Tai jos ei hallitessa niin ainakin vaikuttaessa siihen merkittävästi.

Törmätessään uuteen tuotteeseen tai yritykseen, valtaosa meistä visiteeraa Googlen haussa, mutta yhä useampi hakee yritystä myös Facebookista. Ja saattaahan Facebook-viittauksia tulla vastaan myös Google-haussa.

Jos yritys ei löydy Facebookista, FB:n aktiivikäyttäjälle yritystä ei siis ole olemassa.

Facebookia käyttää yli puolitoista miljoonaa suomalaista. Heitä kaikkia ei voi suin surminkaan kutsua aktiivikäyttäjiksi, mutta silti iso osa kirjautuu palveluun sisään osapuilleen päivittäin.

Heille palvelu on siis merkittävä osa arkea ja heidän arkeensahan jokainen yritys haluaa. Toinen juttu sitten on se, kuinka moni vetää johtopäätöksiä yrityksen toiminnasta sen perusteella, löytyykö firma Facebookista vai ei.

Ehkä kuitenkin on niin, että aivan pakollista FB:ssä näkyminen ei (vielä) ole, mutta nyt ollaan kenties samassa tilanteessa kuin internetin suhteen kymmenen vuotta sitten. Erona on, että kymmenen vuotta sitten jo nähtiin netin tulleen jäädäkseen. Facebook voi kadota nopeastikin.

Jos siis on niin, että pian jokaisen puljun on Facebookissa näyttävä, kuinka siellä on näyttävä. Riittääkö pelkästään sivun perustaminen, vai täytyykö päivityksiäkin tehdä?

Tähän löytyy yksiselitteinen vastaus. Facebook-sivu ilman päivityksiä on pahempi kuin nettisivu, jonka ajankohtaista-palstan tuorein uutinen on helmikuulta 2006. FB:n sydän ovat tilapäivitykset. Ystävienkään profiileista emme juuri katso muuta kuin seinän ja joskus kuvia.

Vielä harvempi tutkii yrityssivujen sisältöjä.

Päivitysten ei tarvitse olla ylimaallisia. Moni yritys näkyy Facebookissa vallan mainiosti päivittämällä tilaansa keskimäärin kerran viikossa ja silloinkin lisäämällä linkin johonkin omaa alaansa koskevaan juttuun jossakin tiedotusvälineessä.

Tämä riittää, koska se kertoo, että: ”Olemme hengissä ja seuraamme asioita.” Kun vielä linkität Facebook-sivun päivitykset yrityksesi nettisivuille vapaudut omilla sivuillasi julkaistavien uutisten taakasta.

Tämä vie aikaa minuutin-pari viikossa ja se on taatusti vähemmän kuin sen uutisen rustaaminen nettisivuille. Parin minuutin uhrauksella varmistat samalla, että kun FB-”pakko” muuttuu todellisuudeksi, sinä olet turvassa.

Lisää asiaa

« | »
tuplausopas-mockup

Aloita tuplaus tästä!

Tuplausoppaasta saat eväät, joilla tehostat markkinointiasi nopeasti. Anna vain nimesi ja sähköpostisi, niin opas on sinun.

Tilaus onnistui!

tuplausopas-mockup

Aloita tuplaus tästä!

Tuplausoppaasta saat eväät, joilla tehostat markkinointiasi nopeasti. Anna vain nimesi ja sähköpostisi, niin opas on sinun.

Tilaus onnistui!