Oletko yrittäjä ja mietit markkinointia? Olet perillä!

Myyntivalmennuksissa ja -koulutuksissa näkee harvoin niitä, jotka koulutusta kenties eniten tarvitsisivat. Samalla tavalla myös koulujen vanhempainilloissa näkee harvoin niitä vanhempia, joiden siellä oikeasti tarvitsisi olla. Ovatkohan nämä samoja aikuisia?

Myyntikoulutuksista keskustellaan paljon muun muassa erilaisissa LinkedIn-palvelun ryhmissä. Niiden tarpeellisuus, tehokkuus ja hyöty ovat tiukan puntaroinnin alla. Siellä myynnin johtajat keskustelevat siitä, ketkä näitä koulutuksia tarvitsevat.

Näissä keskusteluissa näkee tuskin koskaan myyntijohtajaa istuttamassa itseään koulutukseen.

Johtamiskulttuurissa, ainakin Suomessa, on se ihmeellinen asia, että silloin kun sen johtajanpestin saa, ihmisestä tulee niin kiireinen ja pätevä, että kouluttautua ei enää tarvitse. Ihan kuin käyntikorttiin painettu kirjainyhdistelmä tekisi paavista pyhän.

Yritykseen ostetaan myyntivalmennus vastaamaan tiettyä tarvetta. Yleensä tarve on piristää myyntiä tai sparrata jotain tiettyä osa-aluetta.

Mitä tapahtuisi, jos johtajatkin saisivat täsmälleen samat opit kuin myyjänsä? Tapahtuisiko suurikin muutos? Ei varmasti ainakaan niin, että myyntijohtaja myisi lisää. Muutenkin suomalaisten myyntijohtajien pitäisi keskittyä enemmän siihen johtamiseen.

Mutta jos johto ei ole perillä siitä, mitä myyjille on tarkkaan ottaen opetettu, he voivat pelata eri strategialla kuin alaisensa. He ohjaavat myyntiä väärään suuntaan väärillä työkaluilla.

Hyväkään jääkiekkojoukkue ei voita, jos kaikki – niin pelaajat, valmentajat kuin seurapomot – eivät tiedä, mikä on pelin strategia ja suunta. Kuka tukee ketäkin ja missä kohtaa. Samalla tavalla asia voidaan viedä myyntiympäristöön.

Hyvässä ja toimivassa tiimissä kaikki tietävät, miten ja mihin suuntaan pelataan.

Johtajien katoon koulutusten penkeiltä liittyy usein myös puhdas pelko. Pelätään sitä, että kenttäväki saattaa huomata puutteita johtajan tietotaidoissa. Parhaat johtajat asettavat kuitenkin itsensä haasteiden eteen ja uskaltavat myös näyttää heikkoutensa. Sekä sen, että yrittävät tehdä asialle jotain.

Myyntivalmennusten tulisi olla kaikkien paikka kehittyä, myös sen ukko ylijumalan, herra myyntijohtajan.

« | »

Yksinyrittäjäkin voi tehdä mukavan tilin inhimillisellä työmäärällä!

Yrittäjänä sinun pitäisi joko

  1. Tienata paremmin kuin työntekijänä.
  2. Tehdä vähemmän töitä samalla tulotasolla.
  3. Saada päättää vapaasti milloin, missä ja kuinka paljon teet töitä ja silti tulla toimeen mukavasti.

Jos yksikään noista kohdista ei toteudu, yrittäjyyden riskien ottaminen on järjetöntä. Kun hoidat asiat oikein, voit saavuttaa tilanteen, jossa tienaat paremmin, teet vähemmän töitä ja nautit yrittäjän vapaudesta. Tämän koulutuksen ainoa tavoite on viedä sinut sinne.