Oletko yrittäjä ja mietit markkinointia? Olet perillä!

Oletko seurannut kotimaisten nuorten seikkailua kohti Idols-tähteyttä? Minä olen.

Jostain kumman syystä kilotonni myötähäpeää saa minut istumaan television ääreen Idolsin tärähtäessä ruutuun.

Yksi asia on tänä vuonna noussut vahvasti esiin: kielikysymys. Useita erittäinkin lahjakkaita laulajia on pistetty kadulle nuolemaan haavojaan ihan vain pelkästään suomen kielen taidon puutteesta.

Perusteluina on käytetty sitä, että ohjelmaa tehdään suomenkieliselle yleisölle. Aliarvioiko MTV3 kotimaista yleisöä kielitaidon tasossa vai pelkääkö se luovansa kenties kansainvälisen menestystuotteen?

Aika usein, kun suomalaiset yritykset ovat rakentaneet tuotteen tai palvelun, ajatus lähtee siitä, että otetaan ensin Suomi haltuun ja sitten vasta yritetään maailmalla. Olisiko Rovio menestynyt Angry Birdsillä vain suuntaamalla pelimerkit härmään? Olisivatko kymmenet kotimaiset heavy-yhtyeet pysymällä kotimaassa ja laulamalla vain suomeksi päässeet Aasian markkinoille?

Toivottavasti sinulle ei tule siellä monitorin toisella puolella yllätyksenä, että maailma on avoinna sinunkin tuotteellesi.

Aika monessa yrityksessä on laiminlyöty ajatus siitä, että maassamme asuu jo satoja tuhansia äidinkielenään muuta kuin suomea puhuvia. Enkä nyt puhu pelkästään maahamme turvapaikkaa hakeneista vaan suoraan työperäisistä maahanmuuttajista.

Yritysten nettisivuilla ei ole kieliversioita englanniksi tai edes toisella kotimaisella kielellä. Matkailupuolella Venäjä, Ranska ja Italia ovat jääneet unholaan.

Idolsin päätarkoitus on käsitykseni mukaan löytää tähtiä, idoleita, joiden kyvyt ovat tavalliseen karaokevetäjään verrattuna toisessa sfäärissä. Eivätkö laulu- ja esiintymistaidot ole kuitenkin ne, jotka merkitsevät enemmän kuin se, osaatko vetää Eppuja tai Popedaa oikein?

Yritysmaailmassa voi syntyä Idoleita ja tähtiä yhtä lailla. Palvelu tai tuote kun on kunnossa, ammattilaisella teetetyt käännökset ja kohderyhmän mukaan mietityt kieliversiot auttavat sinua aivan toisenlaisten mahdollisuuksien piiriin.

Idolsissa laulutaitoiset jatkoon, suomen kielen taidosta viis.

« | »

Yksinyrittäjäkin voi tehdä mukavan tilin inhimillisellä työmäärällä!

Yrittäjänä sinun pitäisi joko

  1. Tienata paremmin kuin työntekijänä.
  2. Tehdä vähemmän töitä samalla tulotasolla.
  3. Saada päättää vapaasti milloin, missä ja kuinka paljon teet töitä ja silti tulla toimeen mukavasti.

Jos yksikään noista kohdista ei toteudu, yrittäjyyden riskien ottaminen on järjetöntä. Kun hoidat asiat oikein, voit saavuttaa tilanteen, jossa tienaat paremmin, teet vähemmän töitä ja nautit yrittäjän vapaudesta. Tämän koulutuksen ainoa tavoite on viedä sinut sinne.