Oletko yrittäjä ja mietit markkinointia? Olet perillä!

Viime viikkoina olen vieraillut useissa oppilaitoksissa puhumassa yrittäjyydestä sekä opettamassa myyntiä ja asiakaspalvelua. Pari pientä asiaa jäi käynneistä mieleen.

Vierailin eräässä koulussa Kiva duunipäivä -tapahtumassa kertomassa omasta tiestäni yrittäjyyteen sekä yrittäjähengestä työelämässä. Jälkeeni lavalle asteli opiskelija, joka omassa oppilaitoksessaan oli mukana osuuskuntatoiminnassa.

Opiskelija oli siis, saadakseen työkokemusta opiskelemallaan alalla, hankkinut itselleen töitä, tehnyt ne, laskuttanut työt koulun tarjoaman osuuskunnan kautta ja saanut palkkaa itselleen. Hän myös kertoi osuuskuntatoiminnan periaatteista muille opiskelijoille.

Shit hit the fan siinä vaiheessa, kun tuli kysymysten aika. Ensimmäisenä äänessä oli elämänkokemusta kerännyt opettaja ihmetellen, miten opiskelija voi tehdä palkkatyötä, kun samaan aikaan saa opintotukea – ja mitenkäs nämä yrittäjen velvoitemaksut tulee hoidettua.

Opiskelija kertoi uudelleen osuuskunnan toimintaperiaatteen ja myös sen, että hänen kohdallaan tulot olivat olleet pieniä. Siksi vuositulo ei ylittänyt opintotuen menettämisen limiittejä.

Tämä ei edelleenkään riittänyt opettajalle. Hän otti asiakseen ilmoittaa koko salillisen edessä, että hän kyllä tietää nämä hommat ja että tässä ei nyt kyllä tunnu olevan puhtaat jauhot pussissa.

Auktoriteetti sai siis salillisen opiskelijoita uskomaan, että osuuskuntatoiminta on hämärähommaa!

Katselimme tilaisuuden toisen puhujan kanssa toisiamme, ja annoimme täyden myötätuntomme opiskelijatytölle.

Toisessa koulussa pyysin opiskelijaryhmää kertomaan, mitä duuneja he ovat tehneet tai tekevät. Ensimmäisestä suusta tuli jo sitten lause: ”Mä on vaan tehny kaikenlaisia paskaduuneja.” Sama toistui useammasta suusta ensimmäisen rohkaisemana.

Siinä kohtaa oli pakko puuttua keskusteluun ja kertoa elämän tiukka fakta.

Paskaduuneja ei ole olemassa. Jos työstä maksetaan palkka ja tulet sillä toimeen, se on työtä. Toki jokainen voi keskustella työn mielekkyydestä, työpaikan johtamiskulttuurista tai fyysisistä ominaisuuksista.

On opiskelijalta melkoinen itsemurha sanoa yrittäjän edessä – tai missään – tehneensä vain paskaduuneja. Siinä on työhönottotilanteen jälkeen turha miettiä, miksi ei duunipaikka tippunut taskuun.

Töitä, mukavia ja tyhmempiä, on jokaiselle. Se saattaa olla lähempänä kuin kuvitteletkaan.

« | »

Yksinyrittäjäkin voi tehdä mukavan tilin inhimillisellä työmäärällä!

Yrittäjänä sinun pitäisi joko

  1. Tienata paremmin kuin työntekijänä.
  2. Tehdä vähemmän töitä samalla tulotasolla.
  3. Saada päättää vapaasti milloin, missä ja kuinka paljon teet töitä ja silti tulla toimeen mukavasti.

Jos yksikään noista kohdista ei toteudu, yrittäjyyden riskien ottaminen on järjetöntä. Kun hoidat asiat oikein, voit saavuttaa tilanteen, jossa tienaat paremmin, teet vähemmän töitä ja nautit yrittäjän vapaudesta. Tämän koulutuksen ainoa tavoite on viedä sinut sinne.