Oletko yrittäjä ja mietit markkinointia? Olet perillä!

Viime viikkoina olen vieraillut useissa oppilaitoksissa puhumassa yrittäjyydestä sekä opettamassa myyntiä ja asiakaspalvelua. Pari pientä asiaa jäi käynneistä mieleen.

Vierailin eräässä koulussa Kiva duunipäivä -tapahtumassa kertomassa omasta tiestä yrittäjyyteen ja yrittäjähengestä työelämässä. Jälkeeni lavalle asteli opiskelija, joka omassa oppilaitoksessaan oli mukana osuuskuntatoiminnassa.

Opiskelija oli siis, hankkiakseen työkokemusta opiskelemallaan allalla, hankkinut itselleen töitä, tehnyt ne, laskuttanut työt koulun tarjoaman osuuskunnan kautta  ja saanut palkkaa itselleen. Hän myös kertoi osuuskuntatoiminnan periaatteista muille opiskelijoille.

Shit hit the fan siinä vaiheessa, kun tuli kysymysten aika. Ensimmäisenä ääneen astuu jo elämänkokemusta kerännyt opettaja, joka ääneen ihmettee miten opiskelija voi tehdä palkkatyötä, kun samana aikaan saa opintotukea. Ja mitenkäs nämä yrittäjen velvoitemaksut  hoidetaan.

Opiskelija kertoi uudelleen osuuskunnan toimintaperiaatteen ja myös sen, että hänen kohdallaan tulot olivat olleet pieniä. Siksi vuosittulo ei ylittänyt opintotuen menettämisen limiittejä.

Tämä ei edelleenkään riittänyt opettajalle. Hän otti asiakseen ilmoittaa koko salillisen edessä, että hän kyllä tietää nämä hommat ja että tässä ei nyt kyllä tunnu olevan puhtaat jauhot pussissa.

Auktoriteetti sai siis salillisen opiskelijoita uskomaan, että osuuskuntatoiminta on hämärähommaa!

Katselimme tilaisuuden toisen puhujan kanssa toisiamme ja annoimme täyden myötätuntomme opiskelijatytölle.

Toisessa koulussa pyysin ryhmää opiskelijoita kertomaan, mitä duuneja he ovat tehneet tai tekevät. Ensimmäisestä suusta tuli jo sitten lause: ”Mä on vaan tehny kaikenlaisia paskaduuneja”. Sama toistui useammasta suusta ensimmäisen rohkaisemana.

Siinä kohtaa oli pakko puuttua keskusteluun ja kertoa elämän tiukka fakta.

Paskaduuneja ei ole olemassa. Jos työstä maksetaan palkka ja tulet sillä toimeen, se on työtä. Toki jokainen voi keskustella työn mielekkyydestä, työpaikan johtamiskulttuurista tai fyysisistä ominaisuuksista.

On opiskelijalta melkoinen itsemurha sanoa yrittäjän edessä – tai missään – tehneensä vain paskaduuneja. Siinä on työhönottotilanteen jälkeen turha miettiä miksi ei duunipaikka tippunut taskuun.

Töitä, mukavia ja tyhmempiä, on jokaiselle. Se saattaa olla lähempänä kuin kuvitteletkaan.

Lisää asiaa

« | »
tuplausopas-mockup

Aloita tuplaus tästä!

Tuplausoppaasta saat eväät, joilla tehostat markkinointiasi nopeasti. Anna vain nimesi ja sähköpostisi, niin opas on sinun.

Tilaus onnistui!

tuplausopas-mockup

Aloita tuplaus tästä!

Tuplausoppaasta saat eväät, joilla tehostat markkinointiasi nopeasti. Anna vain nimesi ja sähköpostisi, niin opas on sinun.

Tilaus onnistui!