Oletko yrittäjä ja mietit markkinointia? Olet perillä!

Yrityksemme aloituspäivästä on kulunut kohta jo reilu vuosi. Vaiherikkaasta vuodesta riittäisi taatusti kerrottavaa blogiin jos toiseenkin.

Onneksemme tiellemme on osunut yrittäjiä joille muutos on ollut halu tehdä asioita toisin ei vain pakon sanelema teko. Joidenkin tuloksista on kerrottavaksi asti, toisten kohdalla lopullisten tulosten tekeminen on vielä kesken.

Yrityksemme, Oy TuloksenTuplausToimisto Ab, tuo nimihirviö vailla vertaa, nostaa hymyn kuulijassaan puhelimessa tai kasvotusten. Nimi myös aiheuttaa ihmisissä keskustelun myrskyn. Hyvä niin. Nimeämme ei juuri tarvitse selitellä. Valtaosa yrittäjistä ymmärtää viestin heti, mutta on nimeämme yhdistetty vakioveikkaukseenkin.

Erityistä nimessämme on se että vastapuolella tulee valtava tarve selitellä omaa markkinointiaan ja myyntiään. Osalla kiinnostus syntyy heti, meillekin voisitte tulla tuplaamaan. Toisilla selittely suuntautuu muutoksen vastustamiseen. ”Hienoja juttuja, meilläkin olisi tarvetta mutta kun esimies/yrittäjä/omistaja ei ymmärrä näiden asioiden päälle mitään, eikä halua muutosta”.

Muutos on vaikea asia joillekin, muttei mahdoton. Usein yrittäjiltä kuulee lauseen ”Ei toimi meillä”.

Kaikki on mahdollista, kysymys vain on, haluaako muutosta ja haluaako sitä tarpeeksi.

Ihmiset oppivat uusia asioita. Tupakanpolton voi lopettaa, alkoholinkin voi jättää. Ihminen voi laihtua jos haluaa, ja jokainen voi oppia vaikka uuden kielen. Jos vain tarpeeksi löytyy tahtoa.

Valtaosa tapaamistani yrittäjistä haluaisi tehostaa myyntiään ja markkinointiaan. Kahdeksalla kymmenestä haluaa parempaa, mutta puuttuu tahtoa toteuttaa tai kokeilla asioita toisella tapaa.

Markkinointi ja mainonta nähdään usein myös mahdottoman kalliina asiana. Tampereella Ravintola Katupoika teki muutaman kympin tempauksella sen mitä muut joutuvat tekemään tuhansien tai kymmenien tuhansien satsauksella.

Katupoika-ravintolan uudet omistajat kirjoittelivat Tampereella mainoksiaan väriliiduilla katuun. Noheva toimittaja päätti nostaa asian lehteen ja kas kummaa, ravintolan mainoskampanja sai toivotunlaisen lopun. Palstatilaa ilmaiseksi ja näkyvyyttä uusille omistajille.

Anna ideoiden lentää ja kokeile rohkeasti, joskus pienellä jutulla saa aikaan isoja asioita.

Parasta palautetta jokaiselle yrittäjälle on asiakkaalta tullut kiitos. Me haluamme myös kiittää meidän asiakkaitamme rohkeudesta ja kokeilunhalusta.

Kiitos kaikille tästä vuodesta, tehdään yhdessä seuraavasta vieläkin parempi.

Olkaa rohkeita ja etsikää muutosta!

Lisää asiaa

« | »
tuplausopas-mockup

Aloita tuplaus tästä!

Tuplausoppaasta saat eväät, joilla tehostat markkinointiasi nopeasti. Anna vain nimesi ja sähköpostisi, niin opas on sinun.

Tilaus onnistui!

tuplausopas-mockup

Aloita tuplaus tästä!

Tuplausoppaasta saat eväät, joilla tehostat markkinointiasi nopeasti. Anna vain nimesi ja sähköpostisi, niin opas on sinun.

Tilaus onnistui!