Oletko yrittäjä ja mietit markkinointia? Olet perillä!

Meille suomenkielisille on kerrottu koko ikämme, että ruotsinkieliset ovat parempia. Kyse on valitettavasti totuudesta, mutta siitä ei kannata lannistua vaan ottaa oppia.

Suomen ehdokasta Eurovision-laulukilpailuun on ryhdytty taas karsimaan, ja Ylen uutisissa huomattiin eräs mielenkiintoinen yksityiskohta kisailijoista. Mukana on huomattavan monta edustajaa ruotsinkieliseltä Pohjanmaalta.

YleX-radiokanavan haastattelussa Nina Åström, vuonna 2000 Suomea kisoissa edustanut artisti, arvioi, että kyse on suomenruotsalaisten asenteesta.

He nimittäin eivät pelkää epäonnistumista tai kritiikkiä, vaan lähtevät ennakkoluulottomasti kokeilemaan asioita. He vain kokeilevat ja usein onnistuvat.

Kuinka usein meistä jokainen onkaan ajatellut, hiljaa itsekseen tai ääneen: pitäisiköhän, voisikohan, olisi hienoa jos?

Jos edes kymmenessä prosentissa noista kerroista olisimme miettimisen sijaan tarttuneet toimeen, olisimme saaneet aikaiseksi isoja asioita. Onneksi koskaan ei ole myöhäistä omaksua ruotsinkielisten asennetta.

Samainen tekemisen ote täytyisi olla jokaisella markkinoijalla.

Kritiikin ja epäonnistumisen pelko ajaa meidät hiomaan, viimeistelemään, pohtimaan ja harkitsemaan sisältöjä, murehtimaan ajoitusta, joka ei ole milloinkaan oikea, puntaroimaan painosmääriä ja jakelua.

Jokainen hetki, jonka mainoksesi on pois potentiaalisten asiakkaiden tietoisuudesta, maksaa sinulle selvää rahaa. Jokainen yrityksesi miellyttää kaikkia osuu itseäsi nilkkaan, koska silloin et puhu kenellekään.

Tee markkinointikampanja tai tempaus, mittaa tulokset. Jos onnistuit, jatka samaa niin kauan, että se lakkaa toimimasta. Jos et onnistunut, kokeile jotakin muuta. Äläkä tyydy vain yhteen projektiin kerrallaan, sillä mitä nopeammin kokeilet eri asioita, sitä nopeammin saat selville, mikä toimii ja mikä ei.

« | »

Yksinyrittäjäkin voi tehdä mukavan tilin inhimillisellä työmäärällä!

Yrittäjänä sinun pitäisi joko

  1. Tienata paremmin kuin työntekijänä.
  2. Tehdä vähemmän töitä samalla tulotasolla.
  3. Saada päättää vapaasti milloin, missä ja kuinka paljon teet töitä ja silti tulla toimeen mukavasti.

Jos yksikään noista kohdista ei toteudu, yrittäjyyden riskien ottaminen on järjetöntä. Kun hoidat asiat oikein, voit saavuttaa tilanteen, jossa tienaat paremmin, teet vähemmän töitä ja nautit yrittäjän vapaudesta. Tämän koulutuksen ainoa tavoite on viedä sinut sinne.